Nuori Jerry, joka kulki jakkara kainalossaan isänsä vieressä aurinkoista ja vilkasliikkeistä Fleetkatua, oli aivan toinen nuori Jerry kuin se, joka viime yönä oli paennut pimeyttä ja yksinäisyyttä kamalan vainoojan seuraamana. Hän oli päivän valjetessa vaurastunut viekkaudessa, ja hänen tuskansa oli kadonnut yön helmaan — jossa suhteessa hänellä luultavasti oli montakin vertaistaan Fleetkadulla ja Lontoon Cityssä tänä kauniina aamuna.
"Isä", sanoi nuori Jerry, heidän kävellessään ja pysyttelihe käsivarren päässä hänestä pidellen jakkaraa heidän välillään, "mikä on resurrektionisti?" [Varas, joka myy ruumiita anatomiasaliin. Suom. muist.]
Herra Cruncher seisahtui äkkiä, sitten hän sanoi: "mistä minä sen tiedän?"
"Luulin, että sinä tiedät kaikki", sanoi poika viattomasti.
"Hm! niin", vastasi herra Cruncher, jatkaen taas kulkuaan, ja nostaen hattuaan, jotta piikit vapaasti saisivat heilua ilmassa, "se on kauppamies."
"Mitä tavaroita hän kaupitsee isä?" kysyi nuori, rivakka Jerry.
"Hänen tavaransa", sanoi herra Cruncher, vähän mietittyään, "ovat lääketieteellistä laatua."
"Ihmisruumiita, eikö niin, isä?" kysyi pirteä poika.
"Jotain sentapaista", sanoi herra Cruncher.
"Oi, isä, tulisin niin mielelläni resurrektionistiksi, suureksi tultuani!"