"Sinä olet väsyksissä", sanoi rouva ja silmäili ylös, rahoja kääröön solmiessaan. "Sehän on vain tavallinen haju."
"Olenkin vähän väsynyt", myönsi hänen miehensä.
"Olet vähän allapäin myöskin", sanoi rouva, jonka terävät silmät kesken tilintekojaan olivat tuontuostakin häntä tarkastaneet. "Huh! niitä miehiä! niitä miehiä!"
"Mutta kultaseni!" alkoi Defarge.
"Mutta kultaseni", toisti rouva, tarmokkaasti päätään nyykäyttäen, "mutta kultaseni! Sinä olet arkamielinen tänä iltana, ystäväni."
"No niin", sanoi Defarge, ikäänkuin olisi hän pusertanut ajatuksen sydämestään, "se viipyy kauvan."
"Viipyy kauvan", toisti hänen vaimonsa, "ja mikä ei viivy kauvan?
Kosto ja hyvitys vaativat aina pitkää aikaa, se on vanha sääntö."
"Mutta iskeä ihmiseen salamalla ei kestä kauvan", sanoi Defarge.
"Mutta kauvanko kestää luoda salamaa? lausuppas se."
Defarge kohotti miettiväisenä päätään, ikäänkuin nämät sanat tosiaankin olisivat sisältäneet jonkun verran totuutta.