"Te vähennätte velkani", vastasi Darnay, "mutta en tahdo kinastella kanssanne teidän pintapuolisesta vastauksestanne."
"Se on totinen tosi, herra Darnay, uskokaa minua. Olen poikennut aineestani. Niin, ehdotin että meistä tulisi ystävät. Nyt tunnette minut, tiedätte että olen kykenemätön kaikkiin ihmisten parempiin ja korkeampiin pyrintöihin. Jos sitä epäilette, kysykää Stryveriltä, hän kyllä sanoo teille totuuden."
"Minä muodostan mieluummin itselleni oman mielipiteen välittämättä hänen neuvoistaan."
"No niin, te tiedätte ainakin että olen irstas heittiö, joka ei koskaan ole tehnyt mitään hyötyä, eikä tule koskaan tekemäänkään."
"En voi tietää, mitä te vielä tulette tekemään."
"Mutta minä sen tiedän, ja teidän täytyy uskoa minua. No niin, jos voisitte sietää että tällainen arvoton toveri, jonka maine on niin arveluttavaa laatua, silloin tällöin pistäytyisi täällä, pyytäisin että minulle annettaisiin erioikeus tulla ja mennä täällä, että minua katsottaisiin hyödyttömäksi (lisäisinpä vielä rumentavaksi, ellei meissä olisi tuota yhdennäköisyyttä) huonekaluksi, jota suvaitaan sen pitkän palveluksen tähden, välittämättä siitä sen enempää. Enpä luule että väärinkäyttäisin lupaanne. Tuskinpa tulisin käyttämään sitä useammin kuin neljästi vuodessa. Mutta olisin kenties hyvilläni kun tietäisin, että tällainen lupa on minulle suotu."
"Tahdotteko koettaa?"
"Toisin sanoen, te suostutte pyyntööni. Kiitän teitä, Darnay.
Sallitteko minun kutsua teitä nimeltänne?"
"Sepä minustakin nähden on sopivinta tästä lähtien."
He puristivat toistensa käsiä ja Sydney kääntyi pois. Kotvasen kuluttua oli hän päältä katsoen yhtä ryhditön kuin tavallisesti.