"Mutta minä kysyn, miksi?"
"Silloin sanon vielä kerran, herra Darnay, että surkuttelen teitä. Olen pahoillani kuullessani teidän tekevän niin eriskummallisia kysymyksiä. Tässä puhutaan miehestä joka on saastaisimman ja herjaavimman helvetinopin tartuttama, mistä koskaan on kuultu puhuttavan, miehestä, joka on jättänyt tilansa alhaisimpain hylkiöitten, joukkomurhaajien käsiin, ja te vielä kysytte miksi surkuttelen, että mies joka opettaa nuorisoa, tuntee hänet? Hyvä, minä vastaan teille. Minä surkuttelen teitä syystä että luulen sellaisesta konnasta saattavan jotain tarttua. Siinä syy."
Muistaen salaisuutta, hillitsi Darnay itseään suurella vaivalla ja sanoi: "Ehkäpä ette ymmärrä sitä gentlemannia."
"Mutta ymmärrän mitenkä saada teitä pussiin, herra Darnay", sanoi riitapukari Stryver, "ja sen olen tekevä. Jos se lurjus on gentlemanni, en häntä ymmärrä. Te voitte sanoa sen hänelle ynnä minun terveiseni. Voitte myöskin sanoa hänelle minun puolestani, että luovutettuaan maallisen omaisuutensa ja asemansa tuolle vertajanoavalle roistoväelle, hämmästyttää minua ettei hän ole heidän etunenässään. Mutta ei hyvät herrat", katsellen ympärilleen ja napsahuttaen sormillaan, "minä tunnen jotakuinkin ihmisluonnon ja minä sanon teille ettei koskaan senkaltainen mies usko itseään niin kalliitten holhokkien armoihin. Ei, hyvät herrat, hän panee pillit pussiin heti jymäkän alkaessa ja pujahtaa pois."
Näin puhuen ja vielä kerran sormiaan napsahuttaen tuppaantui herra
Stryver Fleet-kadulle saavuttaen kuulijoittensa yleistä hyväksymistä.
Herra Lorry ja Charles Darnay jäivät kahden pulpetin ääreen kaikkien
lähtiessä pois pankista.
"Tahdotteko ottaa tämän kirjeen huoleksenne?" sanoi herra Lorry. "Te tiedätte varmaan minne se on tuleva?"
"Tiedän."
"Olkaa hyvä ja selittäkää, että otaksumme sen osotetun tänne siinä luulossa että tietäisimme minnekkä se olisi jätettävä ja että se on vetelehtinyt täällä jonkun aikaa?"
"Kyllä sanon. Matkustatteko Pariisiin suoraan täältä?"
"Niin, kello kahdeksan aikana."