"Tuomionsa!" toisti seppä ja heilautti moukariansa. "Niin, kuolintuomionsa kavaltajana!" Näitä sanoja kuullessaan päästi rahvas hyväksyvän kiljunan.
Estäen postimestaria, joka tahtoi kääntää hevosen päätä pihaan, (juopunut isänmaanystävä istui aivan rauhassa satulassaan, pidellen köyden päätä käsissään) sanoi Darnay niin pian kuin häntä saattoi kuulla:
"Ystävät, te petytte, tahi teitä on petetty. Minä en ole mikään kavaltaja."
"Hän valehtelee!" huusi seppä. "Käskykirjan mukaan on hän kavaltaja. Hänen henkensä on luovutettu kansalle. Hänen kirottu henkensä ei kuulu hänelle enää."
Samassa kun Darnay huomasi väkijoukon silmissä hyökkäyshimon, joka seuraavassa hetkessä olisi kohdistunut häneen, talutti postimestari hänen hevosensa pihaan, vartio ratsasti heti hänen kintereillään ja postimestari sulki ja telkesi ränstyneen kaksoisportin. Seppä antoi sille aimo tärähdyksen moukaristaan ja väkijoukko ulvoi, mutta muuta ei tapahtunut.
"Mikä käskykirja se on, josta seppä puhui?" kysyi Darnay postimestarilta, kiitettyään häntä ja seisoessaan hänen vieressään paikalla.
"Varmaankin eräs käskykirja, joka säätää kaikkien emigranttien omaisuuden myytäväksi."
"Koska se on julaistu?"
"Neljäntenätoista päivänä."
"Samana päivänä, kun minä läksin Englannista."