"Niinkö sir?"
"Siitä olen ihan varma."
Urkkijan liukas käytös, joka oli selvänä vastakohtana hänen tahallisen karkealle puvulleen ja arvattavasti tavalliselle käytökselleen sai Cartonin salamyhkäisyydestä sellaisen kolauksen, — sillä Carton oli arvoitus älykkäämmille ja rehellisemmillekkin miehille kuin hänelle — että hän menetti rohkeutensa. Vakoojan tuumaillessa oli Carton selailevinaan kortteja kuten äsken ja sanoi:
"Ja nyt, kun mietin tarkemmin, tuntuu minusta kuin olisi minulla vieläkin oivallinen kortti, jota en ole ottanut lukuun. Tuo ystävä ja lammaskumppani, joka puhui käyneensä laitumella maaseutuvankiloissa, kuka hän oli?"
"Ranskalainen, te ette häntä tunne", sanoi vakooja hätäisesti.
"Ranskalainenko?" toisti Carton tuumaillen, eikä näyttänyt häntä huomaavan, vaikka toisti hänen sanansa. "Saattaa olla mahdollista."
"Vakuutan, että niin on", sanoi vakooja, "vaikka se ei mitään merkitse."
"Vaikka se ei mitään merkitse", toisti Carton samaan koneelliseen tapaan — "vaikka se ei mitään merkitse — ei mitään merkitse. — Ei. Mutta tunnen kasvot."
"Sitä en usko. Olen varma siitä. Se ei saata olla mahdollista", sanoi urkkija.
"Se — ei saata — olla mahdollista", mutisi Sydney Carton mietiskellen ja täyttäen lasinsa (joka onneksi oli pieni). "Ei saata olla mahdollista. Hän puhui sujuvasti ranskaa. Mutta mielestäni kuin ulkomaalainen."