"Älkää välittäkö tästä miehestä", vastasi riidanhaluinen herra Cruncher, "teillä on tarpeeksi päänvaivaa tuosta herrasta. Ja kuunnelkaa vielä kerran", — herra Cruncher ei saattanut olla kerskailematta auliudestaan — "minä mielisti isken kurkkuunne ja kuristan teidät puolesta guineasta!"
Vankilalammas kääntyi Sydney Cartonin puoleen ja sanoi päättäväisemmin: "Jo riittää. Minun täytyy lähteä vahtiin, enkä voi jäädä tänne kauvemmaksi. Teillähän oli ehdotus minulle, mikä se on? Mutta ei kannata pyytää minulta liikoja. Jos pyydätte minua virkaillessani tekemään jotakin palvelusta ja siten panemaan itseni alttiiksi uudelle vaaralle, panen ennemmin elämäni vaaraan kieltäytymällä kuin myöntymällä. Sanalla sanoen, sen valinnan minä tekisin. Te puhutte epätoivosta. Olemme täällä kaikki epätoivoisia, muistakaa se. Voin ilmiantaa teidät, jos katson sen tarpeelliseksi ja voin vannoa meneväni kivimuurin läpi ja sitä voivat muutkin. No, mitä pyydätte minulta?"
"En erikoisia. Olettehan vanginvartijana Conciergeriassa?"
"Sanon sen teille kerta kaikkiaan, että pako sieltä on mahdoton", sanoi vakooja jyrkästi.
"Teidän ei tarvitse sanoa mitään, jota en ole teiltä kysynyt.
Olettehan vanginvartija Conciergeriassa?"
"Silloin tällöin."
"Voitteko olla siellä milloin haluatte?"
"Voin käydä ulos ja sisään mieleni mukaan."
Sydney Carton kaasi vielä konjakkia lasiin, kaasi sitä hitaasti uuniin ja katseli miten se valui. Kun kaikki oli kaadettu, nousi hän ja sanoi:
"Tähän asti olemme puhuneet näiden molempien henkilöiden läsnäollessa koska oli parasta, että muutkin, emmekä ainoastaan me molemmat, tietäisivät korttiemme arvoa. Seuratkaa minua tuonne pimeään huoneeseen puhuaksemme viimeisen sanan toisillemme."