YHDEKSÄS LUKU.
Peli alkaa.
Sillävälin kun Sydney Carton ja vankilalammas olivat viereisessä pimeässä huoneessa, jossa he keskustelivat niin hiljaa, ettei hiiskaustakaan kuulunut, silmäili herra Lorry Jerryä mitä suurimmalla epäluulolla. Kunniallisen asiamiehen tapa vastata hänen katseisiinsa ei herättänyt luottamusta; hän vaihteli jalkaa, ikäänkuin hänellä olisi ollut viisikymmentä sitä lajia ja kuin hän olisi tahtonut niitä kaikkia koetella, hän tarkasteli kynsiään hyvin epäilyttävällä tarkkaavaisuudella ja milloin vain herra Lorry sattui katsomaan häntä silmiin, sai hän omituisen köhäyskän, jonka vuoksi hänen välttämättä täytyi pitää kättä suun edessä, joka tapahtuu harvoin, jos milloinkaan, täysin avonaiselle luonteelle.
"Jerry", sanoi herra Lorry. "Tulkaa tänne."
Herra Cruncher tuli esiin sivuttain toinen olkapää edellä.
"Mitä muuta tointa olette harjottanut kuin sananviejän?"
Hiukan mietittyään, ja luoden tutkivan katseen esimieheensä, juolahti herra Cruncherin mieleen loistava vastaus:
"Maanviljelijän."
"Epäilen suuresti", sanoi herra Lorry ja uhkasi häntä sormellaan, "että olette käyttänyt Tellsonin suurta ja kunnioitettua toiminimeä kylttinänne harjoittaessanne häpeällistä ja laitonta tointa. Jos niin on asian laita, älkää odottako minulta apua palatessanne Englantiin, älkää odottako, että säilytän teidän salaisuutenne. Tellsonin pankkia ei petkuteta."
"Toivon, herra Lorry", puheli alakuloinen herra Cruncher, "että teidän kaltaisenne henkilö, jonka asioita olen saanut toimittaa vanhuuteni päiviin saakka, ajattelee päänsä ympäri, ennenkuin hän minua vahingoittaa, vaikka niin olisikin laita — en sano että niin on, mutta jos niin olisikin. Ja teidän tulee myöskin ottaa lukuun, että jos niin olisikin laita, ei asia ole vain yksipuolinen. Sillä on toinenkin puoli. Vielä tänä päivänäkin on olemassa lääketieteen tohtoreja, jotka ansaitsevat guineoita, missä kunniallinen asiamies ei ansaitse äyriäkään — ei äyriäkään! ei puolta äyriäkään — ei puolta äyriäkään! ei edes neljättä osaakaan — ja tallettavat rahaa kun roskaa Tellsonissa, räpäyttävät vain viekkaasti lääketieteellisiä silmiään asiamiehille astuessaan omiin ajoneuvoihinsa — niin sekin lienee Tellsonin puijaamista vai mitä? Silloinhan te hirttäisitte pikkuvarkaat ja vapautatte suuret. Niin sitten on vielä rouva Cruncher — ainakin ennen muinoin vanhassa Englannissa — ja jos hän olisi tilaisuudessa moksahtaisi hän maahan huomispäivänä asian vahingoksi ja niin juurta jaksain että kaikki menisi hunningolle, ihan hunningolle. Tohtorien rouvat sitä vastoin eivät moksahda. Eivätpä toki! Tai joskin he moksahtaisivat, moksahtaisivat he hankkiaksensa lisää potilaita. Ja ajatelkaa kaikkia hautausurakoitsijoita ja lukkareja ja haudankaivajia ja yövahteja (kaikkityyni ahneita ja rikokseen osallisia) — ei siinä paljon tienaisi, jos niin olisikin. Ja siitä vähästä, minkä ansaitsisi, ei olisi suurta iloa, herra Lorry. Siitä ei olisi mitään hyötyä vaikka asia olisikin niin, alituiseen toivoisi olevansa erillään siitä ammatista, jos vaan siitä pääsisi erilleen kun siihen kerran on ruvennut."