"Päiväänkö sen?"
"Ei ole tarpeen." Vanki katsoi ylös joka kysymyksen jälkeen. Carton kumartui hänen ylitsensä ja pitäen kättään takin sisässä katsoi häneen.
"Jos muistatte", saneli Carton, "ne sanat, jotka vaihdoimme keskenämme kauvan sitten, ymmärrätte helposti tämän, sen nähdessänne. Tiedän teidän muistavan niitä. Ei olisi teidän kaltaistanne unohtaa niitä."
Hän aikoi vetää pois kätensä, mutta kun vanki hämmästyksissään kirjeen sisällyksestä sattui katsomaan ylös, pysähtyi käsi ja ympäröi jotakin.
"Oletteko kirjoittanut: unohtaa niitä?" kysyi Carton.
"Olen. Aseko teillä on kädessänne?"
"Ei, en ole aseellinen."
"Mikä teillä on kädessänne?"
"Saatte sen pian tietää. Kirjoittakaa; on jälellä vain muutamia sanoja." Hän saneli taaskin. "Olen kiitollinen siitä, että se hetki on tullut, jolloin voin ne todistaa. Että teen sen, ei anna aihetta mihinkään suruun eikä sääliin." Tätä sanoessaan ja katsellessaan kirjoittajaan, antoi hän kätensä hitaasti ja varovaisesti vaipua alas tämän kasvojen läheisyyteen.
Kynä putosi Darnayn kädestä pöydälle ja hän katseli tylsästi ympärilleen.