"Olisi mielettömyyttä, jos käskisin teitä pakenemaan, mutta teenkö sitä? Kun käsken teidän menemään tuosta ovesta, sanokaa silloin minulle että se on mielettömyyttä ja jääkää tänne. Muuttakaa kaulaliinaa ja takkia kanssani. Teidän sitä tehdessänne, irrotan tämän nauhan tukastanne ja levitän tukkanne samalla lailla kuin omani."
Kummastuttavalla nopeudella ja sellaisella tahdon ja toiminnan voimalla, joka tuntui aivan yliluonnolliselta, pakotti hän hänen tekemään nämät muutokset. Vanki oli kuin lapsi hänen käsissään.
"Carton! Hyvä Carton! Tämä on mieletöntä. Sitä ei voi toteuttaa, se ei saata käydä päinsä, sitä on koetettu, mutta se on aina epäonnistunut. Pyydän, ettette lisää kuolemani katkeruutta omalla kuolemallanne."
"Rakas Darnay, kehotanko teitä menemään ulos ovesta? Kun teen sitä, niin kieltäytykää. Kynä, mustetta ja paperia on teidän pöydällänne. Onko kätenne niin varma että voitte kirjoittaa."
"Oli ainakin teidän tullessanne."
"Tehkää se varmaksi taaskin ja kirjoittakaa mitä sanelen. Pian, ystävä, pian!"
Darnay painoi kädellänsä sekaista päätänsä ja istuutui pöydän ääreen.
Carton seisoi ihan hänen vieressään oikea käsi takin sisässä.
"Kirjoittakaa aivan sanojeni mukaisesti."
"Kenelle osotan sen."
"Ei kellenkään." Carton piti vielä kättään takkinsa alla.