Rouva Defarge katseli häntä kylmästi ja sanoi:
"Missä on Evrémonden vaimo?"
Salamana lensi neiti Prossin ajatuksien läpi, että kaikki ovet olivat auki ja kertoivat paosta. Hänen ensimmäinen tekonsa oli niitten sulkeminen. Huoneessa oli niitä neljä ja hän sulki ne kaikki. Sitten asettui hän sen huoneen oven eteen, jossa Lucy oli asunut.
Rouva Defargen tummat silmät seurasivat hänen nopeita liikkeitään ja katselivat häntä yhä hänen lopetettuaan. Neiti Pross ei ollut kaunis, vuodet eivät olleet kesyttäneet hänen rajua luonnettaan, eivätkä pehmittäneet hänen jolsaa ulkomuotoaan, mutta hänkin oli päättäväinen nainen omalla tavallaan ja hän mittasi rouva Defargea silmillään.
"Ulkomuodostasi päättäen voisit olla Luciferin vaimo", sopersi neiti Pross itsekseen. "Mutta minua et siltä saa taipumaan, olen englantilaisnainen."
Rouva Defarge katseli häntä halveksien, mutta halveksimiseen liittyi aavistus, että he kaksi nyt taistelivat kovan taistelun. Hän näki edessään karkean, luisevan, jäntevän naisen, kuten herra Lorry monta vuotta sitten oli hänessä nähnyt lujakätisen naisen. Hän tiesi vallan hyvin että neiti Pross oli perheen uskollinen ystävä; neiti Pross tiesi vallan hyvin, että rouva Defarge oli perheen pahansuopa vihollinen.
"Matkallani tuonne", sanoi rouva Defarge osottaen turmiollista paikkaa, "jossa he varaavat minulle tuolini ja kutimeni, tahdoin tervehtiä häntä ohimennessäni. Haluan tavata häntä."
"Tiedän, että aikeesi ovat pahat", sanoi neiti Pross, "ja voit olla varma, että vastustan niitä."
Kumpikin puhui omaa kieltään, ei kumpikaan toistaan ymmärtänyt, mutta molemmat olivat hyvin valppaat ja kiihkeät kasvonilmeistä pääsemään selville mitä käsittämättömät sanat merkitsivät.
"Häntä ei hyödytä, että hän tällä hetkellä minulta kätkeytyy", sanoi rouva Defarge. "Kunnon isänmaanystävät ymmärtävät mitä se merkitsee. Sallikaa minun tavata häntä. Menkää hänelle sanomaan, että tahdon tavata häntä, kuuletteko?"