Mutta kysymys muistutti hänelle työtään ja hän kumartui uudestaan sen yli.
Herra Lorry astui hiljaa esiin, jättäen tyttären oven suuhun. Hänen seistyään minuutin tahi pari Defargen vieressä, katseli suutari ylös. Hän ei osottanut mitään hämmästystä nähdessään uuden olennon edessään, mutta käden levottomat sormet eksyivät hänen huulilleen, kun hän katseli vastatullutta (hänen huulensa ja kyntensä olivat samanväriset, kalpeat ja lyijynkarvaiset), sitten laskeutui käsi työhön, ja hän kumartui jälleen kenkäänsä valmistamaan. Tämä katse ja liike olivat vain silmänräpäyksen työtä.
"Teillä on vieraita, kuten näette", sanoi herra Defarge.
"Mitä sanoitte."
"Täällä on vieras."
Suutari katsoi ylös, kuten taannoin, mutta ei keskeyttänyt työtään.
"Kas niin!" sanoi Defarge. "Täällä on herra, joka taitavasti tehtyä kenkää nähdessään, ymmärtää sitä arvostella. Näyttäkää hänelle tuo kenkä, jota parasta aikaa teette. Herra, ottakaa se."
Herra Lorry otti sen käteensä.
"Kertokaa tälle herralle, minkälainen kenkä tämä on ja sanokaa hänelle tekijän nimi."
Tavallista pitemmän vaitiolon jälkeen vastasi suutari: