"Po-oi-ka!" karjaisi Juho.
"Peräti nuori — hä?"
Silmänräpäyksessä puuttui Peerybinglen matami puheeseen: "Kolme kuukautta ja kolme päivää vanha! Rokotettiin juuri kuusi viikkoa sitten. Rokot painuivat hyvin umpeen. Tohtorin mielestä oli lapsi tavattoman kau-u-nis! Yhtä iso kuin tavalliset lapset vii-iden kuukauden vanhana. Käsittää kaikki ihan ihmee-ellisesti! Teistä voi näyttää mahdottomalta, mutta kyllä hän jo alottelee seisoa!"
Hengästyneenä nosti pikku äiti, huudettuaan nämä lyhyet lauseet vanhan herran korvaan, niin että ihanat kasvonsa hohtivat tulipunaisina, pojan häntä kohti kumoamattomaksi, vakuuttavaksi todistukseksi, sillä aikaa kun Tilly Slowboy sointuisasti tirskuen: kett'su, kett'su, joka kuului oudolta sanalta yhtyneenä tavalliseen aivastukseen, teki muutamia lehmämäisiä loikkauksia kaikesta tästä tuiki tietämättömän lapsirukan ympärillä.
"Kuulkaa! Häntä varmaankin tullaan noutamaan", virkkoi Juho. "Joku on ovella. Aukaise, Tilly."
Mutta ennenkuin hän ehti täyttää tämän käskyn, aukaistiin ovi ulkopuolelta, sillä se oli varustettu ha'alla, jonka kuka tahansa saattoi nostaa milloin vain mieli teki — ja kylläpä yhden jos toisenkin mieli teki sitä, saan luvan ilmoittaa. Kaikkien kyläläisten teki mieli vaihtaa iloinen sana tahi pari ajomiehen kanssa, vaikkei hän ollut juuri liioin puhelias. Ovesta astui sisään pikkuinen, laiha, syvämietteisen näköinen, jotenkin harmaankalpea mies; hän näytti tehneen päällystakkinsa hurstista, joka oli ollut jonkun vanhan tavaralaatikon ympärillä, sillä kun hän kääntyi ovea sulkemaan, jottei kylmä pääsisi huoneeseen, nähtiin selkäpuolella suurilla, mustilla viivoilla G.T. sekä sana LASIA suurilla kirjaimilla.
"Hyvää iltaa, Juho", tervehti pikku mies. "Hyvää iltaa, emäntä. Hyvää iltaa, Tilly! Hyvää iltaa, vieras! Kuinka pieni nuppunen jaksaa, emäntä? Harmikin, toivoakseni, voi hyvin?"
"Kaikki voivat hyvin, Kaleb", vastasi Pirkko. "Olen varma, ettei teidän tarvitse muuta kuin katsahtaa lapseen, niin näette sen."
"Ja samaten teihin", virkkoi Kaleb. Hän ei kuitenkaan katsonut Pirkkoon, sillä Kalebilla oli levoton, miettivä katse, joka näytti aina hakevan jotakin muualta, huolimatta siitä, mitä hän milloinkin puhui; — samanlainen kuvaus sopi hänen ääneensäkin. "Tahi Juhoon", jatkoi Kaleb, "tahi Tillyyn tahi Harmiin."
"Onko sinulla kiire, Kaleb?" kysyi ajuri.