"Ei suinkaan, isä! Kun saisi seurata häntä kärsivällisesti hänen murheissaan ja vanhuudessaan; ystävällisesti hoitaa häntä sairaana, ja kärsimysten ja surujen aikana olla hänen uskollisena ystävänänsä; aina väsymättä työskennellä hänen hyväkseen; valvoa ja hoitaa häntä; istua hänen sänkynsä vieressä ja puhua hänen kanssansa kun hän on hereillä; rukoilla hänen edestään kun hän nukkuu; sepä olisi onnea! Kuinka paljon olisi tilaisuutta osoittaa hänelle uskollisuutta ja alttiutta! Tekeekö May kaiken tämän, isä?"
"Tekee varmaan", vastasi Kaleb.
"Minä rakastan Mayta, isä; rakastan häntä koko sydämestäni!" huudahti sokea tyttö. Hän nojasi näin sanoessaan sokeat kasvoparkansa Kalebin olkaan ja itki — itki niin, että Kalebin jo melkein tuli hätä, sillä hän tunsi olevansa syypää tuohon kyynelyttävään onnellisuuteen.
Sillaikaa oli ankara kiire ja liike Juho Peerybinglen luona; sillä pikku Peerybinglen matamille tietysti ei taitanut johtua mieleenkään lähteä mihinkään ilman poikaansa, ja ennenkuin poika saatiin kuntoon, kului aikaa. Ei senvuoksi, että lapsi olisi ollut kovin painava tahi suuri, jos häntä olisi punnittu tahi mitattu; mutta hän tuotti sittenkin paljon huolta ja puuhaa, ja kaiken piti tapahtua pienissä erissä. Esimerkiksi, kun poika suurella vaivalla oli saatu jotakuinkin puetuksi, ja järjellisesti ajatellen olisi arvellut ainoastaan hiukan puuttuvan ennenkuin hänestä olisi tullut siivoin ja sievin kapalolapsi koko maailmassa, niin hänet käärittiin aivan arvaamatta villaiseen viittaan ja pantiin kätkyeen, jossa hän hikoillen virui melkein tunnin ajan. Tästä joutilaasta tilasta hänet otettiin hohtavan punaisena ja ankarasti parkuvana, saadaksensa — minä esitän paremmin ajatukseni, jos kerran sallitte minun puhua — pienen einepalan. Sen jälkeen tuli taas nukkuminen. Peerybinglen matami käytti tämän väliajan pukeutuaksensa niin sieväksi kuin ikinä nähdään jonkun tekevän; ja siinä lyhyessä ajassa pani neiti Slowboy päällensä röijyn, joka oli niin hämmästyttävän omituisesti tehty, ettei se ollut missään suhteessa hänen vartaloonsa eikä mihinkään muuhun maailmassa, vaan semmoinen kissankorvainen, omavaltainen kalu, joka piti oman päänsä huolimatta vähintäkään mistään muodista tahi kauneusaistista. Sitten puettiin taas heränneen lapsen ruumis Peerybinglen matamin ja neiti Slowboyn yhteistyöllä kermavaaleaan mekkoon ja pää samanväriseen nankkilakkiin, ja sitten he välistä tulivat ovelle kaikki kolme. Ulkona kuopi vanha hevonen levottomasti irti kiviä pihasta ja oli jo hävittänyt enemmän kuin yhden päivän täydet tierahat — ja kaukana sumuisessa etäisyydessä nähtiin Harmi, joka katsoi taaksensa vietelläkseen hevosta lähtemään matkaan omin luvin.
Jos luulette tarvitun tuolia tai jakkaraa, jotta Peerybinglen matami pääsisi kärryihin, niin uskallan väittää teidän aivan huonosti tuntevan Juhoa. Tuskin olisitte ennättäneet vilaukseltakaan nähdä hänen nostavan, ennenkuin Pirkko jo istui verevänä ja pulskana paikallansa sanoen: "Juho, mitä ajattelet! Älä unohda Tillyä!" Jos on ollenkaan luvallista puhua nuoren naisihmisen sääristä, niin tahtoisinpa kertoa neiti Slowboyn sääristä, että kova onni saattoi ne aina loukkauksiin, niin ettei hän koskaan voinut nousta eikä laskeutua kirjoittamatta tätä tapausta sääriinsä punaisin viivoin, samoinkuin Robinson Krusoe merkitsi päivät puukalenteriinsa. Mutta koska sitä voitaisiin katsoa sopimattomaksi ja rikokseksi hyviä seuratapoja vastaan, niin tahdon aprikoida asiaa, ennenkuin rupean kertomaan.
"Juho, mihin olet pannut vasikkapaistin ja lammaspiirakan — ja olutpullot?" kysyi Pirkko. "Jos ne eivät ole mukana, on heti paikalla palaaminen."
"Oletpa sinä pikku hupsu vaimoksi", vastasi ajuri, "kun puhut palaamisesta, vaikka olet antanut minun odottaa puoli tuntia yli aikani."
"Olen siitä pahoillani, Juho", sanoi Pirkko aivan levotonna, "mutta
todellakaan en osaa ajatella — en millään tavoin tahtoisi tulla
Berthan luo vasikkapaistitta ja lammaspiirakatta ja olutpulloitta.
Ptruu!"
Viimeinen yksitavuinen sana koski hevosta, joka ei siitä ollut millänsäkään.
"Voi, sano ptruu, Juho!" lausui Peerybinglen matami. "Pyydän sinua!"