"Kyllä sitten on aika pysähtyä, kun minulta unohtuu tavaroita jälkeeni", sanoi Juho. "Tässä on kori tallella."
"Mikä kovaluontoinen, hirmuinen mies sinä olet, Juho, kun et heti vastannut minulle, vaan saatoit minut niin levottomaksi! Minä olen sanonut, etten tahdo tulla Berthan luo vasikkapaistitta, lammaspiirakatta ja olutpulloitta, en millään lailla. Olemme täsmälleen joka neljästoista päivä häistämme asti pitäneet siellä pienet iltakestimme. Jos joku turmelisi meiltä sen ilon, niin melkein pelkään, ettemme enää voisi olla niin onnellisia."
"Se oli sievä, ystävällinen ajatus", virkkoi ajuri, "ja siitä kunnioitan sinua, vaimoseni."
"Rakas Juho", vastasi punastuen Pirkko, "älä puhu minun kunnioittamisestani! Hyvä Jumala!"
"Kuulepas" — alkoi ajuri. "Vanha herra" —
Pirkko hämmästyi taas aivan huomattavasti ja äkkiä.
"Se on kummallinen mies", lausui ajuri katsoen suoraan eteensä pitkin tietä. "En tule hänestä hullua viisaammaksi. Kuitenkaan en ajattele hänestä mitään pahaa."
"Ei pidä ajatellakaan pahaa. Siitä — siitä olen varma, ei vähintäkään."
"Niin", virkkoi ajuri. "Olen hyvilläni, kun sinä olet niin varma siitä, sillä se vahvistaa minunkin ajatuksiani. Ihmeellistä, että juuri hän on ruvennut meille asumaan, eikös olekin? Joskus käypi niin kummasti."
"Ihmeellistä kyllä", sanoi Pirkko hiljaa, tuskin kuuluvalla äänellä.