"Minä toivon hänelle paremman ihastuttajan, Juho", vastasi Pirkko katsoen levottomasti ympäri huonetta ja Tackletonia erittäin.
"Paremman ihastuttajan!" huudahti Juho iloissaan. "Parempaa ei ole. Kas niin! pois päällystakki ja villahuivi! hupainen puolitunti valkean ääressä! Nöyrin palvelijanne, hyvä rouva! Pelaammeko marjaasia yhdessä, te ja minä? Hyvä, hyvä! Kortit ja pöytä, Pirkko! Ja lasi olutta, jos sitä vielä on jäljellä, vaimoni!"
Hänen kortinlyöntiehdotuksensa oli tarkoitettu vanhalle rouvalle, joka suostui siihen armollisen mielellään, ja pian he olivat täydessä toimessa. Ensimältä katseli ajuri hymyillen ympärillensä, kutsui silloin tällöin Pirkkoa katsomaan korttejansa ja neuvomaan.
Mutta kun hänen vastapelaajansa oli sangen tarkka sekä satunnaisesti halukas panemaan peliin enemmän huolta kuin hänelle olisi ollut luvallista, oli samanlainen huolellisuus hänenkin puoleltansa tarpeeseen, niin ettei hänen huomionsa muualle riittänyt. Vähitellen hän kiintyi peliinsä niin, ettei miettinyt mitään muuta, kunnes käsi laskeutui hänen olkapäällensä ja muistutti Tackletonin olevan läsnä.
"Olen pahoillani, että häiritsen teitä — mutta sananen vain, nyt heti!"
"Minun tulee jakaa kortit", vastasi ajuri. "Peli on pian lopussa."
"Niin on", sanoi Tackleton. "Tulkaa nyt!"
Tackletonin kalpeissa kasvoissa oli jotakin, joka pakotti ajurin nousemaan heti ja kysymään kiireesti, mitä oli tekeillä.
"Hst! Juho Peerybingle!" lausui Tackleton. "Minun on paha mieleni. Olen pelännyt sitä. Olen epäillyt alusta alkaen."
"Mikä nyt?" kysyi ajuri pelästyen.