"Kerro hänelle kaikki!" huusi Pirkko. "Kerro hänelle kaikki, Edvard, äläkä säästä minua ollenkaan, eipä mikään pakota minua enää säästämään itseäni hänen silmissänsä."
"Minä se olin", lausui Edvard.
"Ja sinä saatoit varkain valepuvussa tulla vanhan ystäväsi huoneeseen?" virkkoi taas ajuri. "Oli muinoin rehellinen poika — kuinka monta vuotta siitä on, Kaleb, kun kuulimme hänen kuolleen ja saimme siitä todistuksia, joihin luotimme? — hän ei olisi niin tehnyt."
"Oli minullakin muinoin jalo ystävä, enemmän isä kuin ystävä minulle", virkkoi Edvard; "hän ei koskaan olisi tuominnut minua eikä ketään muuta kuulematta. Te se olitte. Ja olen varma, että te nytkin kuulette minua."
Levottomasti katsahtaen vielä etäällä seisovaan Pirkkoon vastasi ajuri:
"Niin! Se on oikein. Minä kuulen."
"Tietäkää siis, kun minä läksin täältä poikana", lausui Edvard, "rakastin minä — ja sain vastarakkautta osakseni. Lemmittyni oli hyvin nuori tyttö, joka kenties (niinkuin te sanoisitte) ei itse tiennyt mitä tahtoi. Mutta minä tunsin itseni ja tiesin rakastavani häntä."
"Sinä!" huusi ajuri. "Sinä rakastit!"
"Niin", vastasi toinen. "Ja hän rakasti minua. Koko ajan uskoin niin, ja nyt olen varma siitä."
"Jumala varjelkoon!" lausui ajuri. "Tämä on kauheinta kaikesta."
"Palasin uskollisena hänelle", virkkoi Edvard, "voitettuani monet vaivat ja vastukset, täynnä toivoa, täyttämään lupaukseni. Pari peninkulmaa täältä sain kuulla hänen pettäneen minut, unohtaneen minut ja lupautuneen toiselle varakkaammalle miehelle. En halunnut häntä soimata, tahdoin vain nähdä hänet ja tulla vakuutetuksi totuudesta. Toivoin hänen luopuneen minusta pakotettuna eikä vapaaehtoisesti. Ja vaikka se onkin huono lohdutus, on se jonkinlainen, mietin mielessäni ja tulin tänne. Nähdäkseni totuuden, oikean totuuden, tarkastellakseni vapaasti ja päättääkseni asian esteettömästi ja vaikuttamatta häneen läsnäolollani millään tavoin (jos minulla oli siihen voimaa) pukeuduin tuntemattomaksi, kuten tiedätte, ja odotin tiellä, te tiedätte missä. Te ette arvannut mitään, eikä — eikä hänkään", osoittaen Pirkkoa, "ennenkuin kuiskasin hänen korvaansa takan vieressä ja hän oli vähällä ilmaista minut."