"Mutta kun hän sai tietää Edvardin olevan elossa ja palanneen takaisin", nyyhkytti Pirkko, nyt puhuen omasta puolestaan, niinkuin jo Edvardin puhuessa oli kiihkeästi halunnut; "ja kun hän sai tietää hänen aikomuksensa, niin hän neuvoi häntä kaikella muotoa piiloutumaan, sillä hänen vanha ystävänsä Juho Peerybingle on liian suoraluontoinen ja kömpelö mihinkään teeskentelyyn — hän on yleensä kömpelönlainen", sanoi Pirkko puoleksi nauraen ja puoleksi itkien — "salatakseen jotakin. Ja kun hän — minä, näet, Juho", itkeä nyyhkytti pikku vaimo — "kertoi Edvardille kaikki, kuinka hänen lemmittynsä oli luullut hänen kuolleen, ja kuinka hänen äitinsä vihdoin oli taivuttanut hänet naimisiin, jonka yksinkertainen kunnon eukko parka arveli edulliseksi; ja kun hän — jälleen minä, näet, Juho — kertoi, etteivät he vielä olleet vihityt (vaikkei paljon puuttunutkaan) ja että tämä naimiskauppa tytön puolelta olisi oikea uhri, sillä rakkautta tulevaan mieheensä hänessä ei ollut rahtuakaan, ja kun Edvard tuli melkein hulluksi pelkästä ilosta; silloin hän — jälleen minä, näet — sanoi tahtovansa esiintyä välittäjänä asiassa, niinkuin hän jo ennen vanhaan oli tehnyt, ja puhutella hänen lemmittyänsä ja käski hänen olla varma siitä, että mitä hän — jälleen minä, Juho! — asiasta sanoi ja ajatteli, oli oikein. Ja se oli oikein, Juho! Ja he kohtasivat toinen toisensa, Juho! Ja heidät vihittiin, Juho, tunti sitten! Ja tässä on morsian! Ja Gruff ja Tackleton kuolkoon vanhana poikana! Ja minä olen onnellinen pikku vaimo, May, Jumala siunatkoon sinua!"
Hän oli pikku vaimo, johon ei voinut olla ihastumatta — jos se asiaan kuulunee; ja varsinkaan ei voinut olla häneen ihastumatta, kun hän oli tässä riemunpuuskassaan. Ei koskaan ole kuultu niin hartaita ja sydämellisiä onnentoivotuksia kuin mitä hän tuhlasi itsellensä ja morsiamelle.
Rehellisen ajurin rinnassa riehuivat ristiriitaiset tunteet, niin että hän joutui vallan ymmälle. Hän riensi Pirkkoa kohti, mutta tämä viittasi kädellään häntä seisahduttaaksensa ja peräytyi taaksepäin kuin ennenkin.
"Ei, Juho, ei! Kuuntele loppuun asti! Älä huoli minusta, ennenkuin olet kuullut joka sanan, mitä minulla on sanottavaa. Oli väärin, kun salasin jotakin sinulta, Juho. Olen todella pahoillani siitä. En aavistanut pahaa, ennenkuin istuin viereesi pienelle tuolille, eilen illalla; mutta kun luin kasvoistasi, että olit nähnyt minut ja Edvardin yhdessä, ja kun näin mitä mietit, silloin ymmärsin kuinka kevytmielisesti ja väärin olin käyttäytynyt. Mutta, rakas Juho, kuinka saatoit, kuinka voit ajatella niin!"
Voi, kuinka se pikku vaimo taas itki! Juho Peerybingle yritti sulkea hänet syliinsä. Mutta ei, hän kielsi.
"Älä välitä minusta, Juhoseni! Älä vielä pitkään aikaan! Surin tuota aiottua avioliittoa siitä syystä, että muistelin Mayn ja Edvardin nuorta rakkautta ja tiesin Mayn sydämen olevan kaukana Tackletonista. Uskothan sen nyt. Uskothan, Juho?"
Juho yritti uudestaan syleillä; mutta Pirkko pysähdytti hänet taasen.
"Ei, pysy paikoillasi, Juhoseni! Kun minä välistä nauran sinulle, Juho, ja sanon sinua kömpelöksi taikka jääräpääksi tai muuksi semmoiseksi, niin teen sen siitä syystä, että minä sydämestäni rakastan sinua, Juho, ja pidän sinun tavoistasi, enkä tahtoisi sinua toiseksi, vaikka huomenna pääsisit kuninkaaksi."
"Hurraa!" huusi Kaleb ylen innoissaan. "Se on minunkin ajatukseni."
"Ja kun sanon meitä vakaaksi, keski-ikäiseksi väeksi, Juho, ja vanhaksi aviopariksi, joka hiljoilleen kulkee tietänsä, tapahtuu se sen vuoksi, että minä olen semmoinen hullunkurinen kappale, jonka jolloinkulloin tekee mieli lyödä leikkiä ja olla uskovinansa se todeksi."