— Rouvan makuukamarissa.
— Rouva tahtoo, että se tuotaisiin tänne. —
Nyt käännyin ja palasin paikalleni. Rouva Forbes oli käynyt kalmankarvaiseksi, mutta silmissä oli itsepäinen katse ja kokoon puristetut hampaat ilmoittivat myös jäykkää päätöstä. Tyttö toi työrasian. Minä otin sen vastaan ja menin likemmäksi sitä sohvaa, jolla rouva istui.
— Muistatteko tätä kuvaa? — kysyin. Luullakseni ei kumpainenkaan meistä voi unohtaa sitä!
Hän ei vastannut sanaakaan, mutta silmien ilmeestä näkyi, että hän ymmärsi asian.
— Kuulkaa, — jatkoin lempeällä äänellä, — minä lupasin isällenne olla teidän ystävänne, ja minä en ole niitä, jotka jättävät lupauksensa täyttämättä. Mutta teidän pitää kertoa minulle täysi totuus.
Minun täytyi kauan aikaa taivutella ja kehoitella häntä siihen. En voi olla tunnustamatta, että viimein uhkasin mennä Aleksandriassa asuvan Englannin konsulin luokse asiaa ilmoittamaan. Viimeinkin kokoon puristetut huulet aukenivat ja hän ilmaisi koko jutun, katkaisten sitä vähä väliä huokauksilla ja itkuvirroilla.
— Minä rakastin Alfredia, — sanoi hän, — vaan hänellä ei ollut varoja naida, eikä isä ottanut asiaa korviinsakaan. Minä olin aina rahan puutteessa, sillä isä antoi minulle hyvin niukalta. Ja he lupasivat minulle suuren summan — äärettömän summan — koko viisisataa puntaa.
— Kuka ne teille lupasi? — kysyin.
— Muukalainen herra, johon olin Lontoossa tutustunut; häntä nimitettiin monsieur Bonnardiksi. Nimi oli ranskalainen, vaan en tiedä varmaan oliko hän sentään ranskalainen. Hän puheli minulle isästäni, jonka hän oli kuullut olevan piirikunnan postipäällikkönä, ja kyseli kaikenlaista. Muutamia viikkoja myöhemmin minä näin hänet taas omassa kaupungissamme. Sulhaseni, herra Forbes, joka minun kanssani käveli, piti vieraan kanssa pitkän, salaisen keskustelun; ja sitten he tulivat ja sanoivat, että minä voisin olla heille suurena apuna. He kysyivät olisinko minä tarpeeksi rohkea, jotta voisin rautatien postivaunusta viedä pienen, punaisella Marokon nahalla päällystetyn arkun, joka ei sisältänyt mitään muuta kuin paperia. Vähän vastusteltuani suostuin. — Käskystäni rouva Forbes oli tähän asti puhunut; mutta nyt kertominen näkyi alkavan huvittaa häntä itseään, ja hän jatkoi sitä sujuvasti.