Pysäyspaikka toisensa perästä lensi sivuitse. Minä panin enemmän höyryä liikkeelle. Minä käskin koneenlämmittäjän mättää vahvasti hiiliä ja lietsoa ne ilmituleen. Olisin tahtonut ajaa kilpaa tuulen kanssa, jos olisin voinut. Yhä joutuisammin, joutuisammin — aidat ja puut, sillat ja pysäyspaikat välähtelivät ohitse — kylät katosivat samassa kuin olivat tulleet näkyviin — lennätinlangat hyppelivät ylös ja alas ja kietoutuivat yhteen — niin kauheaa vauhtia kävi kulkuni. Yhä joutuisammin, joutuisammin, vaikka koneenlämmittäjä jo alkoi näyttää kalpealta pelosta, eikä olisi tahtonut enää lisätä polttoainetta tulisijaan. Yhä joutuisammin, joutuisammin, kunnes tuuli kovana viimana puhalsi kasvoihimme ja esti meitä hengittämästä.
En aikonutkaan itseäni pelastaa. Minä aioin mennä surmaan muiden muassa. Hulluna kuin olin — minä uskon aivan lujasti, että silloin olin kerrassaan hulluna — tunsin kuitenkin sydämessäni vähän sääliä vanhaa miestä ja hänen seuralaisiaan kohtaan. Mielelläni olisin myös, jos mahdollista, pelastanut miesparan vieressäni. Mutta me kuljimme semmoista vauhtia, että kaikki pelastus oli mahdotonta.
Vicenza jäi taaksemme — me olimme siitä vain vilahdukselta valoa nähneet. Pojana lensi sivuitse. Padovassa, johon nyt vain oli puolentoista peninkulman matka, matkustajieni piti astua ulos. Minä näin koneenlämmittäjän katsovan minua moittivasti. Minä näin hänen huulensa liikkuvan, vaikken kuullut sanaakaan. Minä näin kuinka hänen moittiva katseensa yht'äkkiä muuttui kuoleman peloksi, ja silloin — armollinen Jumalani! — samassa huomasin, ettemme enää olleet kahdenkesken veturissa.
Siinä oli nyt kolmaskin mies — kolmas mies oikealla puolellani, kun sitä vastoin koneenlämmittäjä seisoi vasemmalla, — pitkä, kookas mies, jonka tukka oli lyhyt ja kiharainen, matala skottlantilaislakki päässä. Ensi säikähdyksessäni vetäydyin askeleen taaksepäin; hän astui lähemmäksi, asettui paikalleni veturissa ja lakkautti höyryn. Minä aukaisin suuni puhuakseni hänelle; hän käänsi hitaasti kasvonsa minun puoleeni ja katsoi minua silmiin.
Se oli Matti Price!
Rinnastani pääsi pitkä, hurja huuto, minä nostin kuin hullu käsivarret pääni ylitse, ja kaaduin ikäänkuin kirveellä olisi isketty.
* * * * *
Kyllä tiedän mitä minun kertomustani vastaan väitetään. Tietysti moni sanoo, että kuvittelin tuota vain mielessäni, taikka että aivoni olivat sairaat, taikka kenties, että minä hetkeksi olin tullut hulluksi. Kaikki nuot väitökset olen kuullut, enkä, jos sallitte minun sanoa, huoli niitä uudelleen kuulla. Oma ajatukseni asiasta on nyt jo monta vuotta ollut aivan varma. En voi muuta sanoa, en tiedä muuta — kuin että Matti Price oli noussut kuolleista pelastaakseen minun sieluani ja niiden ihmisten henkeä, joita minä syntisessä vimmassani aioin saattaa surman suuhun. Sen uskon yhtä lujasti, kuin uskon Jumalan armoon ja anteeksiantoon, jota katuvaisille on luvattu.