He olivat kulkeneet yhdessä Smithfieldin poikki ja erosivat Barbican-kulmassa. Clennam ei ollut aikonut ilmestyä äitinsä synkkään huoneeseen sinä iltana eikä olisi voinut tuntea itseään masentuneemmaksi ja hyljätymmäksi kuin nyt, vaikka olisi vaeltanut erämaassa. Hän kääntyi hitaasti Aldersgate Streetille ja käveli Saint Paulia kohden pyrkien suurille valtaväylille, koska siellä oli valoa ja elämää; silloin näki hän suuren ihmisjoukon liikkuvan häntä kohden samalla katukäytävällä, ja hän väistyi syrjään erään kauppaliikkeen seinälle päästääksensä sen ohitse. Kun he tulivat hänen kohdallensa, huomasi hän, että he olivat kokoontuneet jonkin ympärille, jota muutamat miehet kantoivat hartioillaan. Pian havaitsi hän, että siinä oli ikkunaluukusta tai jostakin sellaisesta kiireessä kokoon kyhätyt paarit, joilla makasi joku, ja väkijoukosta kuuluvat hajanaiset lauseet, erään miehen kantama rapakkoinen mytty ja toisen kantama rapakkoinen hattu ilmoittivat hänelle, että oli tapahtunut onnettomuus. Paarit pysähtyvät lyhdyn alle päästyään vain muutaman askeleen päähän hänestä — miehet korjasivat jotakin kantamuksessaan; väkijoukko pysähtyi myöskin, ja hän joutui keskelle tungosta.
»Vahingoittunuttako viedään sairaalaan?» kysyi hän vieressään seisovalta vanhalta mieheltä, joka pudisteli päätänsä ikäänkuin aloittaakseen keskustelun.
»Niin kyllä», vastasi mies, »hän on jäänyt diligenssin alle. Ne olisi saatettava syytteeseen ja tuomittava, nuo diligenssit. Ne tulla syöksevät Lad Lanea ja Wood Streetiä kahdentoista ja neljäntoista peninkulman nopeudella tunnissa, nuo diligenssit. Ihme ja kumma, etteivät ne useammin aja ihmisiä kuoliaiksi.»
»Toivottavasti tämä henkilö ei ole kuollut?»
»En tiedä!» vastasi mies. »Ei diligenssiltä ainakaan puuttunut hyvää tahtoa.» Puhuja risti käsivartensa ja asettui kaikessa rauhassa moittimaan diligenssejä kaikille, jotka vain halusivat kuunnella, ja useat äänet,-myötätuntoisina kärsivää kohtaan, vahvistivat hänen puheensa; eräs ääni sanoi Clennamille: »Ne ovat yleisenä kiusana, nämä diligenssit, sir», ja toinen: »Eilen illalla näin erään vaunun pysähtyvän tuuman päässä eräästä pojasta», ja kolmas: »Näin erään ajavan kissan ylitse, sir — se olisi voinut olla teidän oma äitinne»; ja kaikki yhdessä selittivät, että jos hänellä sattui olemaan jonkinlaista yhteiskunnallista vaikutusvaltaa, ei hän voinut käyttää sitä paremmin kuin diligenssejä vastaan.
»Ajatelkaas, että synnynnäinen englantilainenkin on joka ilta hengenvaarassa diligenssien tähden», puheli ensimmäinen vanha mies, »ja hän tietää kuitenkin, milloin ne tulla syöksähtävät kulman takaa sellaisella vauhdilla, että voisivat kiskoa jäsenet ruumiista. Mitä saattaakaan odottaa poloiselta ulkomaalaiselta, joka ei tiedä niistä mitään!»
»Onko hän ulkomaalainen?» kysyi Clennam kumartuen eteenpäin nähdäkseen.
Joukosta vastattiin sekaisin: »Ranskalainen, sir», »Portugalilainen, sir», »Hollantilainen, sir», »Preussilainen, sir», ja muuta yhtä epävarmaa; näiden vastausten keskeltä kuului heikko ääni pyytävän sekä ranskan- että italiankielellä vettä. Vastaukseksi kiersi väkijoukossa huomautus: »Voi, mies rukka sanoo, ettei hän läpäise tätä; eipä ihme!» Clennam pyysi päästä lähemmäksi, koska hän ymmärsi poloisen kieltä. Hänet lykättiin heti paarien luo puhuttelemaan vahingoittunutta.
»Ensimmäiseksi tarvitsee hän vettä», sanoi Clennam katsellen ympärilleen. (Tusina ystävällisiä ihmisiä hajosi eri suuntiin noutamaan sitä.) »Oletteko pahasti vahingoittunut, ystäväni?» kysyi hän paareilla makaavalta mieheltä, joka oli italialainen.
»Olen, sir, olen, olen, olen. Sääreni, sääreni. Mutta minusta on hauska kuulla tuota vanhaa musiikkia, vaikka olenkin kovin kurja.»