»Olen varma siitä, että se on hänelle suurena apuna ja kannatuksena. Minulla ei ole oikeutta kertoa teille, mitä tiedän hänestä, sillä se on luottavasti uskottu minulle sellaisissa oloissa, että olen sidottu olemaan vaiti. Mutta tämä pieni olento kiinnittää niin mieltäni, ja minulla on niin suuri kunnioitus häntä kohtaan, etten voi ilmaista sitä teille. Hänen elämänsä on ollut niin täynnä koettelemuksia ja itsensä uhraamista, täynnä tyyntä hiljaista hyvyyttä, että tuskin voitte kuvitella sitä mielessänne. Voin tuskin ajatella häntä, vielä vähemmin puhua hänestä tulematta liikutetuksi. Tästä tunteesta voitte paremmin kuin sanoistani ymmärtää, millaiset hänen olonsa ovat, ja otatte hänet hyvyytenne hoiviin, josta kiitän teitä.»
Vielä kerran ojensi hän vilpittömästi ja vapaasti kätensä Flora-paralle, mutta Flora-parka ei tälläkään kerralla saattanut tarttua siihen vilpittömästi ja vapaasti, ei pitänyt sitä minkään arvoisena avoimesti tarjottuna, vaan tahtoi välttämättä vetää sen entisten juonien ja salaperäisyyden piiriin. Omaksi mielihyväkseen ja Clennamin kauhuksi peitti hän käden, tarttuessaan siihen, huivinsa kulmalla. Sitte hän vilkaisten konttorin lasipäätyyn näki kaksi henkilöä lähestyvän ja huudahti äärettömän tyytyväisenä: »Isä! Hiljaa, Arthur, Jumalan tähden!» ja horjui takaisin tuolilleen hämmästyttävän taitavasti matkien pyörtymäisillään olevaa, kauheasti pelästynyttä, neitseellisen ujouden valtaamaa naista.
Sillä välin tuli patriarkka konttoria kohden sisällyksettömästi säteillen ja purjehtien Pancksin vanavedessä. Pancks avasi oven hänelle, hinasi hänet sisään ja vetäytyi omille teloilleen huoneen nurkkaan.
»Kuulin Floralta», sanoi patriarkka hyväntahtoisesti hymyillen, »että hän aikoi käydä luonanne, käydä luonanne. Ja kun olin ulkona, ajattelin, että minä tulen kanssa, ajattelin, että minä tulen kanssa.»
Se hyväntahtoinen viisaus, jonka hän sinisten silmiensä, kiiltävän päälakensa ja pitkien valkoisten hapsiensa avulla valoi tähän selitykseen (joka ei itsessään ollut syvä), oli kerrassaan vaikuttava. Se tuntui ansaitsevan joutua talletettavaksi parhaiden miesten ylevimpien ajatelmien joukossa. Samaten, kun hän sanoi Clennamille, istuutuessaan hänelle tarjottuun tuoliin: »Ja te olette nyt ruvennut uuteen liikkeeseen, mr Clennam? Toivotan teille onnea, sir, toivotan teille onnea!» tuntui hän tehneen hyväntahtoisuuden ihmeitä.
»Mrs Finching on kertonut minulle», sanoi Arthur tehtyään selkoa asioistaan, mutta mr F:vainajan leski vastusti, tehden kieltävän eleen, tämän kunnioitettavan nimityksen käyttämistä, »että hän toivoo tuon tuostakin voivansa antaa työtä sille nuorelle ompelijattarelle, jota te suosititte äidilleni. Tästä olen kiittänyt häntä.»
Patriarkka käänsi raskaasti päätänsä Pancksiin päin; tämä apulainen pisti taskuunsa muistikirjan, jonka tutkimiseen oli ollut vaipuneena, ja otti hänet köyteensä.
»Te ette suositellut häntä, tiedättehän», sanoi Pancks »kuinka olisitte voinut tehdä niin? Te ette tiennyt hänestä mitään, ette mitään. Hänen nimensä vain mainittiin teille ja te mainitsitte sen edelleen. Siinä kaikki, mitä te teitte.»
»Hyvä!» puuttui Clennam puheeseen. »Hän tekee kaikki suositukset oikeutetuiksi, niin että tämä ei merkitse mitään.»
»Te iloitsette siitä, että hänen käy hyvin», selitteli Pancks, »mutta se ei olisi ollut teidän syynne, jos hänen olisi käynyt huonosti. Teillä ei ole tässä ansiota enempää kuin olisi ollut häpeätäkään, jos asiat olisivat kääntyneet niin päin. Teillä ei ole mitään edesvastuuta. Te ette tiedä hänestä mitään.»