»Kiltti hän on», kertasi Maggy, erinomaisen ilmeikkäästi siirtäen asemosanan tarkoittamaan pikku äitiään.
»Ja kuinka taitava hän on», jatkoi Dorrit. »Hän osaa toimitella asioita yhtä hyvin kuin kuka tahansa.» Maggy nauroi. »Ja on yhtä luotettava kuin Englannin pankki.» Maggy nauroi. »Hän ansaitsee itse kokonaan toimeentulonsa. Kokonaan, sir!» kertoi Dorrit matalammalla ja voitonriemuisella äänellä. »Oikein totta!»
»Millainen hänen tarinansa on?» kysyi Clennam.
»Ajatteles, Maggy!» sanoi Dorrit tarttuen Maggyn suuriin käsiin ja läiskytellen niitä vastakkain. »Tuhansien peninkulmien takaa tuleva herrasmies tahtoo tietää sinun tarinasi!»
»Minun tarinani?» huudahti Maggy. »Pikku äiti.»
»Hän tarkoittaa minua», selitti Dorrit hiukan hämillään; »hän on hyvin kiintynyt minuun. Hänen vanha isoäitinsä ei ollut niin hyvä hänelle kuin olisi pitänyt; tokko olikaan, Maggy?» Maggy pudisti päätänsä, muodosti vasemmasta kourastaan juoma-astian, josta ryyppäsi, ja sanoi: »Viinaa.» Sitte hän piiskasi kuviteltua lasta ja selitti: »Luudanvarsia ja hiilihankoja.»
»Kun Maggy oli kymmenvuotias», kertoi Dorrit katsellen puhuessaan Maggya, »oli hänellä vaikea kuumetauti, sir, eikä hän sen jälkeen ole kasvanut kymmentä vuotta vanhemmaksi».
»Kymmentä vuotta vanhemmaksi», kertasi Maggy, nyökäyttäen päätänsä.
»Mutta kuinka kaunis sairaala! Niin hauskaa siellä oli, eikö ollutkin?
Oi kuinka kaunista siellä oli! Se oli taivaallinen paikka!»
»Häntä ei ennen ollut milloinkaan kohdeltu ystävällisesti, sir.» Dorrit kääntyi hetkeksi Arthurin puoleen ja puhui hiljaa. »Siksi hän alituisesti muistelee sitä aikaa.»
»Millaisia vuoteita siellä oli!» huudahti Maggy. »Millaista limonaadia ja millaisia appelsiineja! Ja kuinka herkullista lihalientä ja viiniä! Sellaisia kananpoikia! Oi, kyllä se oli ihana paikka ja siellä oli hyvä olla!»