»Nuhdelkaa minua!» huusi Pancks. »Nuhdelkaa minua, sir, tai teen jotakin pahaa itselleni. Sanokaa: 'Senkin hullu, senkin heittiö.' Sanokaa: 'Aasi, kuinka saatoit tehdä niin, konna, mitä sinulla oli mielessäsi!' Käykää kiinni minuun. Sanokaa minulle jotakin karkeata!» Ja koko ajan raastoi mr Pancks kankeata tukkaansa armotta ja säälittä.
»Ellette olisi milloinkaan taipunut tähän kohtalokkaaseen hulluuteen, Pancks», sanoi Clennam paremmin säälistä kuin kostonhalusta, »niin kuinka paljoa parempi se olisi ollut teille ja minulle!»
»Enemmän, sir!» huudahti Pancks kiristellen hampaitaan katumuksen tuskassa. »Enemmän vain!»
»Ellette olisi milloinkaan ryhtynyt näihin kirottuihin laskelmiin ettekä esittänyt tuloksianne niin inhottavan selvästi», valitti Clennam, »olisi se ollut paljoa parempi teille, Pancks, ja paljoa parempi minulle!»
»Lisää, sir!» huudahti Pancks hellittäen sormensa tukastaan. »Lisää, lisää vain!» Mutta Clennam, joka huomasi hänen jo alkavan rauhoittua, oli sanonut kaikki, mitä halusi lausua, jopa enemmänkin. Hän väänteli käsiänsä lisäten vain: »Sokeat sokeain taluttajina, Pancks! Sokeat sokeain taluttajina! Mutta Doyce, Doyce, Doyce, vääryyttä kärsinyt yhtiökumppanini!» Tämä ajatus painoi hänen päänsä uudelleen pulpetille.
Pancks katkaisi ensimmäisenä uudelleen syntyneen äänettömyyden, johon he olivat vaipuneet seisten aikaisemmassa asennossaan.
»En ole ollut vuoteessa senjälkeen kun asia alkoi tulla tunnetuksi. Olen juossut yhtäällä ja toisaalla toivoen voivani pelastaa jonkun kekäleen tulesta. Kaikki turhaan. Kaikki mennyttä ja hukassa.»
»Tiedän sen liiankin hyvin», vastasi Clennam.
Hetkeksi syntyneen hiljaisuuden mr Pancks lopetti voihkauksella, joka puristautui kuuluville hänen sielunsa syvyyksistä.
»Vielä toissapäivänä, Pancks», sanoi Arthur, »vielä toissapäivänä, maanantaina, olin varmasti päättänyt myydä osakkeeni, muuttaa ne rahaksi ja tehdä lopun koko jutusta».