Hän valitti ja vaikeroi haikeasti ja ryömi maassa; vähän väliä hän rukoili minulta vähäsen viinaa, "yhden pisaraisen vaan," ja puhui niin kuin olisimme molemmat olleet Englannissa. Hänen puheestaan minä kokoilin nämät sanat, (jotka hän lausui katkonaisesti, väliin rukoillen sielunsa puolesta, väliin kerjäten pisaraisen viinaa, väliin puhuen muuta) — samat sanat, jotka minä kirjoitin paperini ja joista yhdeksän osaa kymmenestä nyt on kulunut pois.
Ensimmäisen asian — vaikka ei ensimmäinen hänen lausumansa — oli että joku, jonka hän kutsui "vanhaksi mieheksi," oli elossa; ja Lanrean oli se paikka, jossa hän asui. Minun tuli mennä sinne ja kysyä vanhoilta miehiltä Tregarthenia —
(Kun mainitsin nimen Tregarthen, niin veljeni, minun suureksi ihmeekseni, keskeytti minua ja pyysi minun sanomaan se nimi vielä kerta; ja sitten hän kertoi minulle morsiamestaan ja häistään. Me puhuimme vähän aikaa näistä asioista; sen jälkeen minä taas jatkoin kertomustani näin:)
Noh niin, mr Clisfoldin puheesta minä käsitin, että minun tuli mennä Lanreaniin ja vanhoilta miehiltä siellä kysyä Tregarthenia ja sanoa Tregarthenille: "Clisfold se oli. Clisfold ei ollut syyllinen; Clisfold katui niinkuin kristitty." Ei! Minun tuli sanoa jotakin muuta Tregarthenille. Minun tuli sanoa: "Katsokaa kirjoista; katsokaa sitä lehteä, jonka kyllä tiedätte, niin saatte itse nähdä, että se ei ole se lehti, jonka tulee olla siellä." Ei! Minun tuli sanoa jotakin toista Tregarthenille. Minun tuli sanoa: "Oikea lehti on kätketty, eikä poltettu. Clisfoldilla oli aikaa tehdä kaikkea muuta, vaan ei polttaa tätä lehteä. Tregarthen tuli sisään kun hän oli sytyttänyt kynttilän polttaaksensa sitä. Oli juuri sen verran aikaa, että hän ehti pistää lehden pulpetin rakoon, ja sitten hän kohta lähetettiin ulkomaille kauppa-asialle, eikä ollut aikaa muuta tehdä." Ei! Minun ei pitänyt puhua mitään näistä asioista Tregarthenille. Ainoastaan sanoa tämä: "Katsokaa Clisfoldin pulpettiin — ja, jos te jotakuta soimaatte, niin soimatkaa saituri Raybrockia, joka pakoitti häntä sitä tekemään." Ja, sitten hän rukoili minua Jumalan tähden antamaan hänelle vielä pisaran viinaa!
Niin hän puhui yhtä perää, kunnes vihdoin sen verran rauhoituin, että voin puhua ja keskeyttää häntä.
"Lopettakaa jo ja menkää pois!" sanoin minä tuolle roistolle. "Menkää takaisin omalle puolellenne, muuten kenties teen teille pahaa, vastoin tahtoanikin."
"Antakaa minulle pisara vielä, niin minä —" muuta vastausta en häneltä saanut.
Minä viskasin pullon hänelle. Hän tarttui siihen ahnaasti. Minä käännyin pois hänestä, sillä en enää voinut häntä nähdä — ja lähdin jälleen alas luolaani rannalle. Minä istuin hiekalle ja koetin itseäni rauhoittaa sen verran, että kykenisin ajatella mitä olin kuullut. Ensiksi olin vakuutettu siitä, että isäni ei ollut tahallansa tehnyt mitään rehelliselle miehelle sopimatonta. Toiseksi en voinut uskoa, että tuo hylkiö, josta vastikään olin eronnut, oli täysijärkinen. Minä olin sekä maalla, että merellä sen verran nähnyt juomareja, että käsitin mimmoisessa tilassa hän oli. Minä tiesin, että mies, joka vuosikausia on ollut juomarina ja sitten jonkun aikaa on juomatta, sekä ruumiillisesti että hengellisesti vallan murtuu. Minä olin myöskin kuullut laivan-lääkärein puhuvan juopumus-vimmasta, jota me oppimattomat kutsumme raivoksi. Ja minä nyt helposti käsitin, että mr Clisfold oli joutunut ensinmainittuun tilaan; ja että jos me vielä molemmat eläisimme jonkun aikaa apua saamatta, hän pian tulisi vallan hulluksi. Mutta kun koetin ajatella eteenpäin ja saada selville kuinka paljon hänen puheestansa oli totta ja kuinka paljon siitä oli hänen mielikuvituksensa luomaa, ja mitä se tarkoitti, jos se oli totta, niin hidas luontoni taas oli minulle haitaksi; ja sitä, jota sukkelampi mies olisi kahdessa tunnissa saanut selväksi, sitä minä kokonaisen päivän mietiskelin. Vihdoin tulin seuraavaan päätökseen: Koska minulla on äidin kirjoituslaatikko muassani, kirjoitan ensiksi siihen itselleni kaikki mitä olin kuullut. Toiseksi minä kohta, jos pääsen takaisin Englantiin, otan asiasta selon; ja, jos tuolle vanhalle miehelle on vääryys tapahtunut, isän nimessä (isän siitä tietämättä), niin minä hänelle hyvitystä hankin.
Koko päivänä en nähnyt enkä kuullut mitään mr Clisfoldista. Seuraava yö oli tukala; kirjoitettuani kirjoituksen, ajattelin yksinäisyyttäni ja surkeata tilaani. Yhä muistui mieleeni tuo paikka isäni testamenteja, jossa hän sanoo, että nuo viisisataa puntaa ovat rahaa, joiden takia hän kerta oli ollut joutua pahaan pulaan. Kun aamu koitti, tuntui siltä kun minäkin tulisin hulluksi, ja lähdin sentähden kävelemään, jotta pääni hiukan selvenisi.
Minä kävelin edes takaisin noin tunnin aikaa saaren pohjoispuolella. Sitten minä palasin luolaani, ja sitä lähetessäni näin hiekassa toisia jalanjälkiä kuin omiani. Minä rupesin varomaan, että mr Clisfold oli minua väijynyt täällä, sen sijaan kuin mennä omalle alueellensa, ja että hän minun poissa ollessani oli käynyt varastamassa taas. Ensiksi katselin ruokavarojani. Ruokaa hän ei ollut koskenut; mutta veden hän oli joko juonut tahi kaatanut maahan — sitä ei ollut puolta kortteliakaan jälellä. Lääkearkku oli avattu ja yksi rohtopullo oli poissa. Kun sitten katselin pistolia, jonka olin ladannut valmiiksi syystä, että toivoin merilintuja tulevan saareen, niin huomasin, että sekin oli kadonnut. Tämän viimeisen havainnon tehtyäni, ei ollut muu edessä kuin lähteä hakemaan mr Clisfoldia ja ottamaan pistoli häneltä pois.