Hän luuli, että minä aijoin sanoa "ei." Hänen katseensa kävi kovin viekkaaksi. Hän pani kätensä minun hartioilleni ja kuiskasi korviini nämät sanat:
"Minä sanon teille mitä tiedän noista viidestä sadasta punnasta, jos annatte minulle pisaran."
Minä päätin antaa hänelle, ja otin pullon esille. Minä tartuin hänen käteensä ja kaasin pisaran käteen.
"Kertokaa ensin, ja juokaa sitten," sanoin minä, pitäen hänen kädestään kiinni.
Hän katseli ympärilleen ikäänkuin saarella olisi ollut ihmisiä kuulemassa mitä hän puhui. "Hiljaa," sanoi hän; "puhutaan kuiskaamalla." Seuraavan kysymyksen minä lausuin entistä kovemmalla äänellä ja hän vastasi siihen entistä hiljemmällä. Tämä oli kysymys:
"Mitä tiedätte noista viidestä sadasta punnasta?"
Ja tämä oli vastaus:
"Ne ovat varastettua rahaa!"
Minun käteni irtautui hänen kädestään, ikäänkuin hän olisi minua ampunut. Hän samassa nielasi viinan kädestänsä niinkuin nälkäinen peto saalistaan ja katsoi sitten minuun saadaksensa enemmän. Minä mahdoin näyttää hyvin julmalta, sillä hän säikähtyi kauheasti. Ennenkuin ehdin sanaakaan puhua tahi paikalta liikahtaa, oli hän jo langennut polvilleen ja voivotteli surkeasti.
"Älkää minua tappako!" sanoi hän — "minä tahdon ajatella kurjan sieluni tilaa. Minä tahdon katua kun vielä aikaa on —"