Minun laskuni mukaan — joka tapahtui siten, että joka aamu tein uuden solmun seililankapätkään — me kaksi miestä olimme olleet juuri viikon kukin omalla puolellaan saarta, näkemättä ja kuulematta mitään toinen toisistamme. Ensimmäisinä päivinä minulla oli kyllin tekemistä miettiessä miten voisimme tilaamme parantaa.
Ensin aijoin ko'ota kaikki suurimmat riu'ut, jotka olivat joutuneet rannalle, sitoa ne yhteen saarella kasvavalla pitkällä heinällä ja tällä tavalla lähteä etelässä olevaan maahan. Mutta kun rupesin näitä riukuja likemmältä tarkastamaan, niin huomasin, ettei kuusikaan niistä olisi tähän tarkoitukseen kelvanneet. Ja vaikka olisi ollut enemmänkin niitä, niin minulla ei ollut aikaa eikä voimia, niukan ruo'an takia, kokoomaan heinää, punomaan siitä köyttä ja sitomaan riu'uista niin suurta lauttaa, että se kaksi miestä kannattaisi. Ei ollut muu edessä kuin jättää koko tuuma sikseen — ja minä jätin sen. Toinen tuumani oli joka yö pitää valkea meren rannalla — laivan pirstaleita käyttäisin puiksi — että ohitse kulkevat laivat sitä huomaisivat, tahi etelässä olevan maan asukkaat sitä äkkäisisivät. Tämä oli järkevä tuuma ja minä päätin panna sen toimeen niin pian kun puut kuivaisivat sen verran, että ne voisi palaa. Ennen viikon loppua puut olivat kuivat. En tiedä oliko myrskyinen vuodenaika jo päättynyt näillä seuduin, tahi oliko tuuli kääntynyt länteen, mutta taivas oli nyt selkeä yöt päivät ja aurinko paistoi hirmuisen kuumasti. Ruoho saarella kuivi vallan (ja se oli meille juuri yhdentekevä), mutta sadevesi kuivi myöskin (ja se oli meille suuri onnettomuus). Vastoinkäymiset harvoin tulevat yksin, ja samana päivänä, jolloin huomasin tämän seikan, havaitsin myöskin, että olin ruokavarojen suhteen erehtynyt. Vaikka kuinkakin niitä lisäsin ruohoilla ja juurilla, niin ei enää ensimmäisen viikon kuluttua ollut ruokavaroja kuin kahdeksaksi päiväksi, ja juomavettäkään ei ollut kun yhtä pitkäksi ajaksi, jos ei sillä välin sadetta tulisi.
Tämä oli kyllä hyvin surullinen tulevaisuuden toive, mutta se ei kuitenkaan minua niin kiusannut, kun se, että minulla ei ollut mitään tehtävää. Ainoa työni oli ko'ota puita ja virittää tulta joka ilta. Minä vältin ajatella kotia, sillä pelkäsin joutuvani epätoivoon ja sen kautta kykenemättömäksi kestää loppuun saakka niinkuin mies. Samasta syystä en tohtinut ajatella mahdollista pelastustakaan, joka herättäisi turhaa toivoa minussa. Mitä siis voin ajatella? En mitään muuta kuin saaren toisella puolella olevaa miestä!
Minä ajattelin niitä sanoja, joita olin kuullut hänen unessa lausuvan. Minä ajattelin mitä hän nyt mahtoi tehdä; miltä hänelle tuntui juoda vettä vaan ja sitäkin niukalta; mitä hän hankki ruo'an lisäksi! nukkuiko hän paljon vai vähän; näkikö hän savun minun tulestani yöllä, vai ei; tulisiko hän iloiseksi, jos menisin hänen luoksensa; kuolisiko hän ennen minua; tekisikö hän minun puolestani, jos minä ensin kuolisin, sen, minkä minä hänelle tekisin, jos hän ensin kuolisi, — hautaisin hänen. Kaikkia näitä minä mietin ja aprikoin alinomaa, kunnes en enää voinut ajatuksiani hillitä. Kahdeksannen päivän aamulla minä päätin lähteä hänen puolelleen, sillä minun teki mieli nähdä häntä, vaikka joutuisimmekin riitaan kohta toinen toistamme nähdessämme.
Minä lähdin korkeimmalle kukkulalle ja kun sinne saavuin, mitä näinkään muuta kuin itse mr Clisfoldin, joka tuli minun alueelleni!
Minä vallan hämmästyin kun hänet kohtasin, sillä hän oli niin kovin muuttunut. Hän näytti kahdeksankymmenen vuotiaalta ukolta; hänen siniset silmälasinsa olivat luistaneet nenälle ja hänen silmänsä olivat punaiset ja katse niissä oli hurja; hänen huulensa olivat mustat ja jalat vapisivat. Hän tuli minun luokseni, laski molemmat kätensä minun rinnalleni, juuri sen lakkarin kohdalle, jossa paloviinapullo oli, jonka hän oli yrittänyt minulta varastaa.
"Onko teillä vielä sitä?" sanoi hän kuiskaten.
"Noin kaksi kulausta," sanoin minä.
"Antakaa Jumalan tähden minulle toinen niistä," sanoi hän.
Se olisi ollut samaa kuin antaa hänelle päivän elämästäni. Jos hän olisi ollut mies, josta minä olisin pitänyt, niin en hetkeäkään olisi asiaa miettinyt, vaan kohta antanut. Kun se oli mr Clisfold, niin mietin ensin asiaa. Olisin ollut parempi kristitty, jos kohta olisin antanut, mutta en voinut sitä tehdä.