Minä olin toki niin viisas, että maata pannessani käännyin sille puolelle, jonka puolisessa lakkarissa viinaputelli oli, sillä minä kyllä tiesin kuka minun seurassani oli. Kun auringon nousun aikana heräsin, niin mr Clisfold haperoi minun lakkariani, varastaaksensa putelliani minun nukkuessani. Minä työnsin hänet suin päin tavaroiden joukkoon, josta kuitenkin jälleen omalla kädelläni vedin hänet ylös.
"Tiedättekö mitä," sanoin minä, "me kaksi emme voi elää yhdessä. Te olette vanhempi, ja saatte jäädä tänne, jossa on suojaa. Jaetaan ruokavarat tasan, niin minä muutan asumaan saaren toiseen päähän. Suostutteko siihen?"
"Suostun," sanoi hän; "ja kuta pikemmin sitä paremmin."
Minä lähdin ensin ulos katselemaan karia, johon jouduimme haaksirikkoon. Laivan pirstaleita oli paljon hujan hajan rannalla sekä karilla ja valkoisessa tyrskyssä; siinä kaikki mitä oli jälellä laivasta. Minun on myöntäminen, että kävin kovin alakuloiseksi kun katselin sitä paikkaa, johon laiva oli tarttunut, enkä nähnyt mitään muuta kuin merta ja taivasta.
Mutta mitä sitä katseleminen minua hyödytti? Parempi oli, että ryhdyin johonkin toimeen. Minä palasin mr Clisfoldin luo ja ja'oin ruokavarat kahteen yhtä suureen osaan, ja samaten ja'oin kaikki muutkin tavarat, yksin tulitikutkin. Sitten mr Clisfold sai valita ensin minkä osan hän tahtoi. Hänelle jätin sitä paitsi tervavaatteenkin, mutta otin itselleni lääkearkun ja pistoolin; viimeksi mainitun latasin ruudilla ja kuulilla, siinä toivossa, että joku merilintu sattuisi tulemaan ammuttaviin. Kun jako oli tehty ja minä olin vienyt osani pois hänen näkyvistään, niin katsoin vääräksi olla vihoissani hänelle nyt kun olimme päättäneet erota. Me olimme yhdessä joutuneet autioon saareen ja kolmen viikon kuluttua oli meillä kuolema edessä — mutta olihan kumminkin syytä tehdä olomme niin hauskaksi kuin suinkin. Viipyi vähän aikaa ennenkuin tähän päätökseen tulin. Mutta kun se kerta oli päätetty, niin kohdakkoin panin sen toimeen.
"Lyödään nyt kättä, ennenkuin erotaan," sanoin minä ja ojensin hänelle käteni.
"Ei," sanoi hän, "minä en teistä pidä."
"Niinkuin tahdotte," sanoin minä — ja niin me erosimme.
Minä lähdin kulkemaan kaakkoonpäin, jossa rannat olivat korkeimmat. Siellä löysin luolantapaisen syvennyksen kalliossa, ja tähän minä sälytin ruokavarani. Minä peitin ne kuivilla ruohoilla ja kokosin pieniä kiviä vielä luolan suulle. Kotona Englannissa en olisi ilennyt panna koiraanikaan sellaiseen paikkaan asumaan, mutta kun ihminen tietää, että hänen pian on kuoleminen, niin hän ei paljon asunnostaan välitä, enkä minäkään minun asunnostani välittänyt.
Kun olin saanut kaikki tavarani paikalleen, oli taivas selkeä, aurinko paistoi ja oli jo iltapuoli. Minä menin taas korkeammalle paikalle katselemaan näkyisikö mitään selkeällä ilmalla. Pohjoisessa, idässä ja lännessä ei näkynyt muuta kuin merta ja taivasta, mutta etelässä nyt näin maata. Se oli korkea ja näytti olevan noin seitsemän peninkulman matkan päässä. En saanut selkoa oliko se saari vai manner, mutta se mahtoi olla maa, koska minä sen niin selvästi nä'in näin kaukaa. Luultavasti siellä oli eläviä olentoja, eläimiä tai ihmisiä, tahi molempiakin. Jos en olisi venettä toisella matkallani kadottanut, niin olisimme helposti voineet päästä. Mutta nyt ei meillä ollut mitään puuta mistä olisimme voineet venettä rakentaa, paitsi laivan pirstaleita; eikä ollut minkäänlaisia aseitakaan millä olisimme sitä tehneet, niin että meille oli yhdentekevä näkyikö maata tai ei, kun emme kumminkaan sinne voineet päästä. Ainoa toivo oli, että joku laiva ulisi kulkemaan saaremme ohitse. Minä ha'in rannalta pisimmän riu'un mikä oli saatavissa ja pystytin sen korkeimmalle paikalle saarta; siihen minä ripustin ainoan paitani merkiksi. Tätä toimiessani olin ilokseni huomannut, että oli sade-vettä kallioiden syvennyksissä sen verran, että se riittäisi minulle viikon päiväksi ainakin. Minä katsoin velvollisuudekseni ilmoittaa tätä mr Clisfoldille ja lähdin senvuoksi hänen alueellensa, ja huusin hänelle asiani menemättä hänen näkyvillensä. "Pysykää omalla puolellanne!" huusi hän minulle; se oli kiitos siitä, että olin osoittanut hänelle ystävällisyyttä. Minä lähdin kohdakkoin omalle puolelleni ja kömpyröin luolaan, ollen varsin iloinen siitä, että sain olla yksin. Ensimmäisenä yönä minä olin oikein tyytyväinen kun ajattelin, että olin mr Lawrence Clisfoldin seurasta päässyt.