"Clisfold oli syynä minun onnettomuuteeni! Minä olen monta vuotta jo sitä epäillyt, ja nyt olen vakuutettu siitä."
"Ja miten," sanoi kapteeni, vetäen tuolinsa lähemmäksi Tregarthenia ja taputtaen häntä olalle, "miten nyt olette siihen vakuutukseen tullut?"
"Kun molemmat palvelimme," vastasi Tregarthen, "mainitussa kauppahuoneessa Lontoon kaupungissa, oli minun toimiani joka päivä kirjoittaa määrättyyn kirjaan ne rahasummat, jotka sinä päivänä olivat tulleet sisään ja jotka summat sitten maksettiin pankkiin. Eräänä päivänä — se oli keskiviikkopäivä, elämäni onnettomin päivä — oli minulla muun muassa kirjoitettava kirjaan viisisataa puntaa suuruinen rahasumma."
"Nyt alan asiaa käsittää," sanoi kapteeni. "Jatkakaa."
"Clisfoldin tehtävänä oli tästä kirjasta kopioida joka päivän kirjoitukset, joka kopia sitten lähetettiin rahojen kanssa pankkiin. Minun tuli maksaa rahat Clisfoldille; hän sitten palvelijalla lähetti ne kirjoittamansa kopian kanssa pankkiin. Tänä keskiviikkona minä muiden seassa kirjoitin kirjaan, että oli saatu viisisataa puntaa. Minä annoin tämän summan Clisfoldille. Minä olin vallan varma siitä, että sen tein silloin; ja olen siitä saakka aina ollut varma siitä. Mutta sinä päivänä puuttui viisisataa puntaa kukkarosta, Clisfoldin kopiosta ja minun kirjastani. Kun Clisfoldilta kysyttiin, niin hän rohkeasti vastasi, että olisi katsottava Tregarthenin kirjasta. Minun kirjaani tarkastettiin, ja tuo viidensadan punnan sisäänkirjoitus puuttui."
"Kuinka niin, vaikka itse olitte sen siihen kirjoittanut?" kysyi kapteeni.
Tregarthen jatkoi:
"Sitten minulta kysyttiin: olinko kirjoittanut tämän summan kirjaan? Kyllä, sen olin tehnyt. Kirjaani tarkastettiin, ja siinä ei ollut se kirjoitus. Enhän minä voinut omaa kirjoitustani kieltää. Minä tiesin, että jokin petos oli tehty, mutta en voinut ketään syyttää. Minua vaadittiin maksamaan rahasumma. Minä tein sen ja erosin palveluksesta, sillä en tahtonut jäädä sinne, vaikka olisin saanutkin jäädä; minä olisin kumminkin aina ollut epäluulon alainen. Minä palasin kotikylääni, Lanreaniin, ja asuin siellä, hoitaen pientä kirjurivirkaa, kunnes sain tämän viran täällä."
"Minä muistan," sanoi kapteeni, "sanoneeni teille, että jos ette milloinkaan elämässänne ollut petetyksi tullut, niin olette onnellinen ihminen. Se koski teihin, ja nyt minä tiedän mistä syystä. Minä säälin teitä."
"Niin se on," sanoi Tregarthen. "Koko ajan olen ollut varma siitä, että olen viaton; ja se on ollut minulle suuri lohdutus vastoinkäymisissäni. Clisfoldia olen aina epäillyt, mutta tämä epäilys ei ole tullut näytetyksi toteen ennenkuin nyt. Tyttäreni tähden ja oman itseni tähden olen aina pitänyt tätä asiaa salaisuutena ja olen jo kauan luullut, että se minua hautaan seuraisi."