"Hyvä sir," sanoi kapteeni sydämellisesti, "nyt on puhe elämästä eikä kuolemasta. Tässä on kaksi rehellistä ystävää, rakastunut Raybrock ja hidas Raybrock. Tässä he seisovat, ja ovat yksimieliset yhden tärkeän asian suhteen. Se on, että he eivät milloinkaan aijo käyttää tuota usein mainittua rahasummaa ja että se on teille takaisin maksettava. Nämä kaksi, rakastunut ja hidas jäsen Raybrockin perheestä, tahtovat, isänsä muiston takia ja oikeuden takia, jo huomenna suorittaa maksu teille. Ottakaa rahasumma ja pitäkää se hyvänänne."
Tregarthen tarttui kapteenin käteen ja ojensi sitten kätensä molemmille nuorille miehille, mutta vastasi vakavasti ettei hän ota rahoja vastaan. Hän sanoi, että hän oli iloinen siitä, että he häntä uskoivat, mutta ei löytynyt todistusta siihen, ja sentähden rahat olivat heidän. Kaikki kävivät tästä hyvin totisiksi ja totisuus miehissä on niin liikuttava, että mr Pettifer unohti keittopuuhansa ja katseli heitä hyvin vakavin silmin.
"Siis," sanoi kapteeni, "me tarvitsemme todistusta, eikö niin? Meidän täytyy se saada. Mutta miten? Clisfoidin puheesta saarella ja teidän kertomuksestanne on helppo käsittää, että joku petos oli tapahtunut teidän kirjoituksenne suhteen; tuo viekas lurjus, joka oli tuhka ja tomu jo silloin kun tutustuin hänen kanssansa, oli varmaankin repinyt oikean lehden teidän kirjastanne ja pannut siihen väärän sijaan. Hävitettiinkö oikea lehti? Ei, sillä hän sanoi humalassa ollessansa, että hän pisti sen pulpetinsa rakoon sentähden, että te tulitte sisään ennenkuin hän ehti polttaa sen — ja hän ei sitten enää päässyt sitä sieltä hakemaan. Odottakaa hiukan. Missä se pulpetti nyt on? Luuletteko, että se vielä on Amerikankadun varrella olevassa talossa Lontoossa?"
Tregarthen pudisti päätänsä.
"Mainittu kauppahuone ei ole moneen vuoteen pitänyt kauppaa siinä talossa. Minä olen kuullut ja lukenutkin, että kauppa on muutettu toiseen paikkaan ja että on toisin nyt. Olot muuttuvat niin pian meidän aikoina."
"Niin te arvelette," sanoi kapteeni sääliväisesti; "mutta toivoisin tulevanne Amerikaan minua katsomaan, ennenkuin tuolla tavalla puhutte. Mutta asiaan takaisin. Tuo pulpetti, tuo paperi," sanoi kapteeni, kulkien edes takaisin laattialla ja katsellen sattumalta, muiden esineiden joukossa, mr Pettiferin hattuun, joka oli pöydällä. "Tuo pulpetti, tuo paperi," jatkoi kapteeni yhä kävellen pitkin laattiata, "minä antaisin —"
Hän ei kumminkaan mitään antanut, vaan sen sijaan hän otti mr Pettiferin hatun toistamiseen käteensä ja katseli siihen niin totisen näköisenä kuin hän juuri olisi kirkkoon tullut. Sitten hän taas alkoi kulkea edestakaisin ja sanoi: "Tuo pulpetti, jonka omisti Dringworth ja kumppanit, jotka asuivat Amerikankadun varrella Lontoossa —"
Mr Pettifer, joka koko ajan huomiolla oli keskustelua kuunnellut, nykäsi kapteenia käsivarteen, tämän kävellessä, ja puhutteli häntä näin:
"Kapteeni Jorgan, minä olen jo hetken aikaa koettanut teidän huomiotanne herättää, mutta se ei ole minulle onnistunut. Minusta on ikävä teitä keskeyttää, mutta minun täytyy se tehdä. Minä tiedän jotain tuosta kauppahuoneesta."
Kapteeni jäi seisomaan niin ettei hän jäsentäkään liikahtanut ja katseli mr Pettiferia, hattu (mr Pettiferin) kainalossa.