Jasper nyökkäsi uudelleen päätään, tällä kertaa huomattavasti maltittomammin. Scrivell palaisi heti, ja Jasperilla oli kiire kuulemaan hänen väijymisensä tuloksia.
»Hänellä oli aluksi onni, ja hän voitti kelpo tavalla; mutta sitten onni kääntyi, ja minä voitin sataviisikymmentä puntaa. Silloin jätin pelin sikseen — se oli jo liikaa, kun kynittävänä oli vain nuorukainen — ja hän antoi minulle pelivelkakirjan. Seuraavana aamuna olin hieman tiukalla — joko mainitsin, että tulin kotiin mukanani Gooch ja pari muuta ja hävisin kaikki?» keskeytti hän kertomuksensa.
»Ei, ette ole virkkanut siitä mitään, mutta se on hyvin uskottavaa.
Jatkakaa!»
»Seuraavana aamuna olin rahapulassa — minun oli maksettava omat pelivelkani — ja pistäydyin hänen luokseen saadakseni häneltä rahat.»
»Ja hän ajoi teidät ulos, minkä vuoksi nyt haluatte apuani», täydensi
Jasper, peittäen kädellään hymyään.
»Ei, en tarkoita sitä. Toivon, että kuuntelette minua loppuun saakka», vastasi kapteeni, jota keskeytys luonnollisestikin harmitti.
»Pyydän anteeksi!» selitti Jasper. »Arvelin auttavani teitä asian ydinkohtaan. Mutta kas niin, kertokaa se omalla tavallanne!»
»Hän ei kieltäytynyt maksamasta, vaan antoi minulle vekselin, valittaen sitä, ettei hänellä ollut käytettävissään käteistä. Kun hän oli odottanut minun saapuvan, oli hän laittanut vekselin valmiiseen kuntoon.»
»Jota luonnollisesti ette ottanut vastaan täysin tuntemattomalta ihmiseltä», huomautti Jasper.
»Ei sinnepäinkään», vastasi kapteeni kylmästi. »Sen asettajana oli Bellamy, ja se riitti minulle. Bellamyn nimi oli poikkipäin vekselin takapuolella, joten hän oli velvollinen suorittamaan rahat, jollei nuorukainen maksaisi.»