»Sattumalta jouduin tänä iltana joelle. Seisoin sitä ihailemassa, kun kaksi henkilöä, ne molemmat, jotka juuri äsken poistuivat, lähestyivät minua. Aavistin, että heillä oli rakkauskohtaus, ja olin vetäytymäisilläni pois, kun kuun valossa näin, että toinen heistä oli henkilö, jonka asiat liikuttavat minua hyvin suuresti.»
»Kumpi heistä?» kysyi lady Lenore kylmän rauhallisesti.
»Nuori nainen», vastasi mies, tuijottaen hetkisen maahan. »Tämä mielenkiinto, pikemminkin kuin uteliaisuus, sai minut jäämään paikoilleni, ja jouduttuani aikomattani kuuntelemaan kuulin äskeisen omituisen kihlauksen, tai miksi halunnette sitä nimittää.»
Mies pysähtyi. Lady Lenore veti huivin tiukemmin päänsä ympärille ja silmäili häntä salavihkaa. »Mitä kaikki tämä minuun kuuluu?» hän huomautti ylpeästi.
»Suokaa anteeksi! Nyt oivallatte erehdykseni», sanoi mies hymyillen. »Minulla oli sellainen käsitys, että koska mielenkiinto tai uteliaisuus saattoi teidätkin kuuntelemaan, kenties haluaisitte auttaa minua.»
»Mistä tiesitte, että olin kuuntelemassa?»
»Näin teidän armonne saapumisen tänne; näin teidän asettuvan puun taakse ja näin kasvonne heidän keskustelunsa aikana.»
Kun lady Lenoren mieleen välähti, mitä kaikkea hänen kasvonsa varmaankin olivat miehelle paljastaneet, pani kiihkeä halu nähdä hänet avuttomana jalkojensa juuressa hänen sydämensä sykkimään hurjasti; hänen kasvonsa kävivät tulipunaisiksi, ja kädet puristuivat tiukasti huivin ympärille.
»Entä sitten, sir?» hän sai vihdoin sanotuksi silmäiltyään miestä äänettömänä jonkun aikaa. »Jos otaksumme arvelunne oikeiksi, niin miten voin auttaa teitä, vaikkapa suostuisinkin sen tekemään?»
»Auttamalla minua estämään äsken kuulemamme valan toteuttamista», ilmoitti mies suoraan ja avoimesti.