»Minun pitäisi pyytää anteeksi, kun tulen näin myöhään», hän kuiskasi varovasti, »mutta ohi kulkiessani oli musiikki liian houkuttelevaa. Suotteko anteeksi?»
»Varmasti», vastasi Stella. »Meistä on hyvin hauskaa, että tulitte.
Tässä on serkkuni Frank», hän lisäsi.
Pienet silmät, jotka olivat olleet suunnattuina häneen, kääntyivät poikaan ja sekunnin ajaksi ne saivat omituisen ilmeen; sitten sanoi hän tavalliseen sävyynsä:
»Vai niin! Kotona loma-aikaa viettämässä kai? Kuinka voitte?» Hän ojensi kätensä Frankille, joka astui esiin varjosta ja tarttui siihen. Jasper katsoi häntä, hymyillen kummallisesti.
»Et ole esitellyt minua», huomautti Frank Stellalle.
»Herra Adelstone, sedän ystäviä», kiiruhti Stella lausumaan.
»Ettekö halua sanoa teidän ystävänne myöskin?» kysyi Jasper Adelstone kohteliaasti.
»Pyydän anteeksi; kyllä, jos saan. Sanon: meidän ystäviämme.»
»Ja myöskin teidän, toivon», virkahti Jasper Adelstone Frankille.
»Niin, kiitos», vastasi poika; mutta hänen käyttäytymisensä oli omituisen arkaa ja vastahakoista, minkä hän salasi huonosti.