»Ettekö jää istumaan?» pyysi Stella, siirtäen Adelstonelle tuolin.
»Pelkään häirinneeni teitä», valitti Jasper istahtaen tarjotulle tuolille. »Olkaa hyvä ja jatkakaa!»
»Pelkään, että hän herää», huomautti Stella, vilkaisten vanhukseen päin. »Setä on tänä iltana hyvin väsynyt; hän tuli juuri Lontoosta.»
»Niinkö!» ihmetteli Jasper, onnistuneesti näytellen hämmästynyttä. »Minä myöskin olin Lontoossa. Siitä johtuu mieleeni, että rohkenin tuoda nuotteja teille — setäänne varten.»
Niin sanoen hän veti taskustaan kirjan. Stella otti sen, ja häneltä pääsi pieni iloinen huudahdus. Se oli italialainen laulukirja; jotkut siinä olevista sävelistä olivat hänelle tuttuja, ja kaikki ne olivat hyviä.
»Olette kovin ystävällinen ja huomaavainen! Jotkut näistä ovat vanhoja mielilaulujani. Setä ilostuu hyvin suuresti. Parhaat kiitokset!»
»Onpa hauskaa, että siinä on sellaisia lauluja, joista pidätte», vastasi Adelstone. »Arvelin teidän kenties pitävän italialaisesta musiikista enemmän kuin englantilaisesta.»
»Niin — kyllä», myönsi Stella, käännellen lehtiä. »Paljon enemmän.»
»Ehkä suotte minun jonakin iltana kuulla niistä muutamia?»
»Tietysti saatte kuulla!» lupasi Stella keveästi.