»Kyllä tiedän», virkkoi poika hymyillen. »Tiesin sen jo puoli tuntia sitten, senjälkeen kun ensi kerran puhelitte hänelle.»
»Frank!» äännähti Stella.
»Tiesin, että hän rakastaa sinua», jatkoi Frank rauhallisesti. »Hän ei mahda sille mitään. Mitäpä sille voisi kukaan, joka sinut tuntee?»
Leycester laski kätensä pojan käsivarrelle. »Teidän on heti mentävä kotiin», hän käski lempeästi.
»Te olette pelastanut henkeni», toisti Frank. »Loordi Trevorne, en unohda sitä koskaan. Ehkäpä voin kerran korvata sen. Se ei ole todennäköistä; mutta muistakaa kertomusta leijonasta ja hiirestä!»
Tällä välin seisoi Stella hievahtamatta paikallaan, katsellen vuorotellen lemmittyään ja Frankia. Vihdoin hän puhkesi puhumaan: »Oi, Leycester!» hän virkahti, ja siinä olikin kaikki.
Leycester otti hänet syliinsä ja suuteli häntä. »Frank, sinun on säilytettävä salaisuutemme!» hän pyysi.
»Olisin valmis uhraamaan henkeni teidän kummankin puolesta», vakuutti poika, katsoen häntä silmiin.
He menivät ääneti veneelle, ja Leycester souti heidät toiselle rannalle, kenenkään virkkamatta vieläkään mitään. Kun he nousivat maihin, puhui Frank uudelleen outo väike silmissään.
»Tiedän», hän sanoi, »teidän salaisuutenne. Olisin valmis uhraamaan henkeni teidän puolestanne.»