XX.
»Mikä mainio mies, Stella!» ihasteli Frank heidän rientäessään niittyjen poikki. »Kuinka onnellinen tyttö sinun pitää olla — kuinka onnellinen olet!»
«Kenties olen», myönsi Stella naurahtaen, »mutta nyt kiiruhda, Frank!
Etkö pääse yhtään kovemmin? Juostaanpa kilpaa maantielle!»
»Eipä juostakaan», vastusti poika leikillisesti. »Sinä juokset kuin paras vinttikoira, ja märissä vaatteissani minä häviäisin perinpohjin. Mutta, Stella, ajatteleppa, että hän hyppäsi padon harjalta! Moni mies olisi tyytynyt syöksymään veteen rannalta. Jos hän olisi menetellyt siten, niin hän ei olisi saanut minua pelastetuksi! En tunne ainoatakaan toista miestä, joka olisi sen tehnyt», jatkoi hän hampaiden kalistessa. »Ja kuinka ystävällinen ja hauska hän oli! Stella, mikä onnenlapsi oletkaan! Mutta ei hän sittenkään ole vähääkään liian hyvä sinulle! Ei kukaan ole sinulle liian hyvä!»
»Pelkään, että vilustut pahasti ja joudut vuoteeseen, herraseni, jollet juokse!» varoitti Stella. »Mitähän setä sanoo?»
Frank pysähtyi kuin naulattuna, ja hänen kasvonsa kävivät kalpeiksi.
»Isä ei saa tietää mitään koko tapahtumasta», virkkoi hän. »Älä puhu hänelle siitä. Minä menen sisään takaportista ja muutan pukua. En tahdo hänen tietävän mitään. Se vain pahoittaa hänen mieltään, jo olen tuottanut hänelle paljon huolta ja vaivaa jo muutenkin.»
»En puhu», lupasi Stella. »Mutta tule pois nyt, sillä muuten sairastut, ja sitten hän varmasti saa tietää kaikki.»
Tällä huomautuksella näytti olevan toivottu vaikutus, sillä Frank tarttui hänen käteensä ja läksi juoksemaan. He saapuivat tielle ja olivat juuri kääntymäisillään sitä myöten kotiin päin, kun heidän näkyviinsä ilmestyi Jasperin pitkä, laiha vartalo. Frank ja Stella pysähtyivät, ja neito tunsi pojan puristavan tiukasti kättään. »Stella, tuolla on se mies, Adelstone», kuiskasi Frank. »Pitääkö meidän pysähtyä?»
Jasper ratkaisi kysymyksen nostamalla hattuaan ja astumalla käsi ojossa heitä kohti. »Hyvää huomenta!» hän huudahti, silmäillen pienine, terävine silmineen ensin Stellaa, sitten poikaa ja pannen heti merkille, että viimeksimainitulla oli märät vaatteet. »Mitä on tapahtunut?»