»Minä — olen hyvin pahoillani», virkkoi hän hiljaa. »Minä — minä — en tietänyt —»
»Suokaa anteeksi!» rukoili Jasper käheästi. »Minä — minä olen hyvin onneton. Stella, eikö sinulla ole minulle mitään muuta sanottavaa?»
»Ei mitään.» Stella katsoi toisaalle. »Olen hyvin pahoillani. En aavistanut. Mutta se ei olisi voinut tapahtua. Ei milloinkaan.»
»Tarkoitatteko, ettette milloinkaan voi rakastaa minua?» kysyi Jasper. »Älkää sanoko ei milloinkaan’. Tahdon odottaa kärsivällisesti; odotan vuosikausia, jos vain annatte minulle toivoa — jos vain koetatte rakastaa minua vähän.»
»Minä en voi», vastasi Stella hiljaa. »Te ette ymmärrä. On mahdotonta opettaa itseään rakastamaan — on mahdotonta koettaa. Sitäpaitsi ette tiedä mitä pyydätte. Te ette sitä käsitä!»
»Enkö?» virkahti Jasper, ja hänen ohuet huulensa kaartuivat katkeran ivalliseen hymyyn. »En käsitä. On joku toinen. Enkö ole oikeassa?»
»Teillä ei ole oikeutta kysyä sitä minulta», huomautti Stella lujasti.
»Rakkauteni antaa minulle oikeuden kysyä. Mutta minun ei tarvitse kysyä, ja teidän on tarpeetonta vastata. Jos te olettekin ollut sokea, en minä ole ollut. Minun silmäni ovat olleet auki, ja minä olen nähnyt, ja sanon teille suoraan, että toiveenne ei voi täyttyä. Sanon: ei voi — ei saa täyttyä», lisäsi hän hampaittensa välitse.
»Jos sanottavanne on lopussa, herra Adelstone, niin poistun luotanne.»
Jasper seisoi käytävällä, niin ettei Stella päässyt hänen ohitseen. »Viipykää hetkinen!» hän kehoitti. »En pyydä teitä ajattelemaan tarkemmin vastaustanne. En pyydä teitä suomaan minulle anteeksi. Kun vain ajattelette, kuinka kärsin, niin annatte anteeksi. Olen menetellyt väärin, järjettömästi, raa’asti; mutta se on aiheutunut voimakkaasta rakkaudestani; minua ei pidä kovin paljoa moittia. Tahdotteko sanoa, että annatte minulle anteeksi ja että pysymme ystävinä? Jos — jos», hän jatkoi nopeasti, ennenkuin Stella ehti virkkaa mitään, »jos annatte kaiken olla ikäänkuin ei tätä olisi tapahtunut, jos unohdatte kaikki, mitä olen sanonut, niin lupaan, etten lonkkaa teitä uudelleen. Älkää vaatiko meitä eroamaan, älkää lähettäkö minua luotanne, niin etten koskaan enää teitä näkisi. Olen setänne vanha ystävä; en tahtoisi menettää hänen ystävyyttään; luulen voivani sanoa, että hän kaipaisi minun ystävyyttäni. Olkaamme ystäviä, neiti Etheredge!»