Hän oli mennyt liian pitkälle. Kun julmat, kauheat, armottoman purevat, pilkalliset ja halveksivat sanat olivat luiskahtaneet hänen kieleltään, hypähti Jasper hänen viereensä ja puristi hänen käsivarttaan. Hänen jalkansa luiskahti, hän pyörähti ympäri ja tarttui kiinni Jasperista, riippuen puolittain ilmassa valkokuohuisen veden yläpuolella. Hetkisen he seisoivat liikahtamatta Jasperin katsellessa häntä uhkaavasti kiiluvin silmin. Sitten Adelstone veti syvän henkäyksen, ikäänkuin olisi saanut hillityksi murha-aikeen, astahti taaksepäin ja veti lady Lenoren muassaan turvalliselle kohdalle.
»Pitäkää varanne!» hän murahti, pyyhkäisten vapisevalla kädellään hien kalpealta otsaltaan. »Unohdatte, että minä rakastan tuota ’tyttöä’, kuten te häntä nimitätte, vaikka hän on valon enkeli ja ylevä tähti verrattuna teihin, joka alennutte aukaisemaan toisten kirjeitä ja syytämään parjauksia! Varokaa! Hillitkää tästä puoleen ylpeyttänne ja puhukaa kunnioittavasti mainitessanne häntä! Ja nyt, kun olette saanut varoituksen ja tiedätte, etten ole pelkkä orja tanssiakseni ja kiemurrellakseni teidän mielenne mukaan, palatkaamme asiaan, joka on kohtauksemme tarkoitus. Ettekö tahdo istua?» Hän viittasi padon portaihin päin.
Lady Lenore vapisi puhtaasti fyysillisestä heikkoudesta, jota lisäsi voimaton kiukku ja raivo; mutta hän olisi mieluummin kuollut kuin totellut Jasperia. »Jatkakaa!» hän äänsi. »Mitä teillä on puhuttavaa?»
»Että tämä avioliitto on estettävä ja neiti Etheredgen hyvä nimi turvattava ja säilytettävä. Minä voin estää tämän avioliiton vielä nytkin, viimeisellä hetkellä. Ja minä teen sen, sillä ehdolla että te ette koskaan eläissänne hiisku siitä kellekään mitään. En kovinkaan pahasti pelkää, että sen tekisitte; kyllä tekin arvelette, ennenkuin ilmaisette jollekin kolmannelle henkilölle, että teiltä syntyy muiden ihmisten kirjeiden avaaminen!»
»Minä lupaan sen», virkkoi lady Lenore kylmästi. »Entä miten aiotte sen estää? Ette tunne sitä miestä, jota mielitte käydä vastustamaan. Kavahtakaa häntä! Loordi Trevorne on mies, jonka kanssa ei ole leikkimistä.»
»Kiitos!» vastasi Jasper äreästi. »Olette kovin ystävällinen, kun varoitatte minua, etenkin kun perin mielellänne näkisitte minut loordi Trevornen jalkojen juuressa. Mutta minä en tarvitse varoituksianne. Olen tekemisissä neiti Etheredgen enkä hänen kanssaan. Ja kuinka menettelen, se on minun asiani.»
»Minä lähden», sanoi lady Lenore ynseästi, nousten pystyyn, aikoen toteuttaa sanansa.
»Viipykää hetkinen!» kehoitti Adelstone. »Teillä on osanne pelissä; ja muistakaa, että teillä on enemmän voitettavana kuin minulla. Minä tavoittelen rakkautta, te rakkautta, rikkautta, arvoasemaa ja vaikutusvaltaa, kaikkea, mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi sellaiselle ihmiselle kuin te olette.»
»Olette hävytön!»
»En ole; olen vain vilpitön. Meidän kesken ei kartteleminen eikä salailu enää tule kysymykseenkään. Jos neiti Etheredge tottelee loordi Trevornen käskyä, niin he lähtevät kello yhdentoista junassa, ja hän odottaa heitä Lontoossa. He lähtevät siinä junassa, mutta he eivät saavu perille asti. On helppoa estää heidät saapumasta sinne. Sitä varten tarvitaan vain väärennetty kirje.»