Frank nouti Stellan. Vanhus vilkaisi tyttöön, ei uteliaasti, vaan koneellisesti, ikäänkuin hän todella olisi ollut kone. Sitten hän lähti vaunuja kohti otettuaan matkalaukut käteensä.
Stella laski kätensä Frankin käsivarrelle tehden kysyvän eleen; se ei johtunut suoranaisesta pelosta eikä epäilystä, vaan kummallisesta tunteesta, johon sekaantui kumpaakin. »Kuulustele häntä, Frank!» kuiskasi hän.
Frank nyökäytti päätään, käsittäen heti mitä Stella tarkoitti, ja pysäytti oudon vanhuksen: »Malttakaapa hieman! Kuka teidät on lähettänyt?»
»On parempi olla mainitsematta nimiä täällä, sir», vastasi mies vilkaisten ympärilleen. »Minä tottelen saamiani määräyksiä. Vaunut odottavat ulkona.»
»Kaikki on selvää», arveli Frank. »Hän tietää nimeni. Ja hän on aivan oikeassa ollessaan varovainen.»
He seurasivat miestä portaita alas. Niiden edustalla olivat vaunut odottamassa, kuten hän oli sanonut. Vanhus nosti laukut vaunuihin ja piti ovea auki heitä varten. Stella seisahtui taaskin, tuntien samaa vaistomaista epäilyä, mutta Frank kuiskasi: »Joudu!» Stella astui sisään.
»Te kai tiedätte, minne on ajettava», virkkoi Frank miehelle, kun hän sulki oven.
»Tiedän, sir», vastasi mies entiseen ilmeettömään, elottomaan tapaansa ja nousi kuskipukille.
Ajettuaan noin neljännestunnin he saapuivat hiljaiselle aukiolle ja pysähtyivät erään korkean, likaisennäköisen rakennuksen edustalle. »Onko tämä Bruton Street?» tiedusti Frank.
»Kyllä, sir», myönsi mies levollisesti.