»Nämä ovat lakimiesten toimistoja», huomautti Frank laskeutuen maahan ja silmäillen ympärilleen.
»Aivan oikein, sir», kuului vastaus. »Herra odottaa teitä.»
»Tarkoitatteko —» alkoi Frank kysyvästi.
»Loordi Trevornea», täydensi mies.
Frank kääntyi Stellaan päin. »Kaikki on niinkuin pitääkin», hän kuiskasi.
Stella tuli vaunuista ja katsahti ympärilleen. Hän tarttui Frankin käsivarteen ja seurasi sitten miestä rakennukseen.
»Tulkaa niin hiljaa kuin voitte, sir», mutisi ukko. »On parasta, ettei kukaan näe nuorta ladya.»
He menivät yläkertaan ja mies pysähtyi oven eteen, jonka nimikilpi oli peitetty paperiarkilla. Jos he olisivat nähneet sen lävitse ja lukeneet Jasper Adelstonen nimen, niin he olisivat vielä voineet peräytyä. Mutta he seurasivat luottavaisina miestä sisään, ovi suljettiin ja pantiin heidän huomaamattaan lukkoon.
»Tänne päin, sir», kehoitti Scrivell ja aukaisi sisäoven. »Jos istutte hetkisen, sir», hän jatkoi, siirtäen kaksi tuolia esille, »niin ilmoitan hänelle, että olette saapuneet». Vanhus poistui huoneesta.
Stella istahti, mutta Frank meni ikkunan ääreen ja katsoi ulos. Sitten hän tuli takaisin Stellan luokse rauhattomana ja kiihtyneenä. »Minua kummastuttaa, missä hän viipyy — miksi hän ei tule», hän virkkoi kärsimättömästi. Puhuessaan hän asteli sinne tänne ja joutui sattumalta pöydän luokse ja vilkaisi sillä viruviin paperikasoihin. »Kiihtymykseni hermostuttaa sinua —» Hän keskeytti äkkiä lauseensa ja sieppasi pöydältä erään paperin. Se oli taitettu kirje ja siinä oli kookkaalla käsialalla kirjoitettu Jasper Adelstonen nimi.