Leycester hätkähti, mutta pudisti sitten päätään. »Oivallan, mitä tarkoitat», hän virkkoi käheästi. »Mutta etkö käsitä, että juuri se on pahinta? Hän on miehen vallassa; heillä on joku yhteinen salaisuus. Voinko mennä avioliittoon naisen kanssa, joka on niin täydelleen toisen miehen vallassa, että hänen on pakko rikkoa minulle antamansa sana, pettää minut? Ei, jätin heidät toistensa seuraan. Ja nyt olen tullut sanomaan sinulle jäähyväiset.»
»Jäähyväiset. Aiotko lähteä — minne?»
»Minne?» kertasi Leycester naurahtaen vihlovasti. »En tiedä sitä enkä välitä siitä. Hyvästi, Lil!»
»Oi, mitä voin tehdä hyväksesi?» mutisi lady Lilian. »Sinä, rakas!» Hän pidätti Leycesteriä mahdollisimman kauan ja painoi hänen mentyään kädet kasvoilleen ja puhkesi itkuun. Mutta äkkiä hän oikaisihe ja kosketti vieressään olevaa kelloa. — Valituksesta ei koidu Leylle mitään hyvää, — hän mietti, — minun on tehtävä jotakin muuta. Oi, jospa voisin olla yhtä terve ja reipas kuin muutkin tytöt, vaikka vain yhden tunnin, yhden lyhyen tunnin! Mutta minä tahdon, minun täytyy tehdä jotakin! En voi nähdä hänen kärsivän ja pysyvän toimettomana!
Kamarineito, joka oli ollut hänen palveluksessaan jo hänen lapsuudestaan asti ja tunsi hänen mielensä kaikki ailahdukset, astui sisään ja riensi hänen luokseen nähdessään hänen kyynelten sumentamat silmänsä.
»Oi, mylady, mikä teitä vaivaa? Olette itkenyt!»
»Hieman, Jeanette», vastasi lady Lilian, hymyillen kyynelten läpi. »Loordi Trevorne on hyvin vaikeassa asemassa, ja minä tahdon auttaa häntä.»
Pelokkaasti ja vapisten hän sitten ilmaisi suunnitelman, joka oli äkkiä herännyt hänen mielessään. Aluksi Jeanette säikähti, mutta taipui vihdoin ja kiiruhti suorittamaan alkuvalmistuksia täyttääkseen rakkaan emäntänsä toiveen.
XXXI.
Kun ovi sulkeutui Leycesterin jälkeen, tuntui Stellasta kuin olisi hänen sydämensä lakannut sykkimästä, kuin olisi kaikki toivo kadonnut Leycesterin mukana ja kuin tuomio olisi peruuttamattomasti julistettu.