Niinä kuukausina, jotka olivat kuluneet rakastavien kauhean eron jälkeen, oli elämä taiteilijan majassa kulkenut entistä latuaan sillä ainoalla suurella poikkeuksella, että Jasper Adelstonesta oli tullut melkein jokapäiväinen vieras ja että Stella oli kihloissa hänen kanssaan.
Siinä oli koko erotus; mutta minkälainen se erotus oli!
Leycester oli mennyttä — ja hänen sijallaan tämä mies, jota Stella vihasi.
Mutta kuitenkin hän ponnisteli uljaasti. Hän oli tehnyt sopimuksen, oli uhrannut itsensä molempien rakkaittensa hyväksi, vapaasti ja ehdottomasti, ja hän koetti puolestaan täyttää sitoumuksensa. Hän oli hieman kalpeampi, hieman vakavampi kuin ennen, mutta hänen ilmeensä ei ollut surkean tuskaileva; jos kohta hän ei nauranutkaan entiseen avoimeen, hilpeään tapaansa, niin kuitenkin hän joskus hymyili; ja jos hänen hymynsä ei ollutkaan kovin riemuisa, niin suloinen se joka tapauksessa oli.
Herra Etheredge ei huomannut, että mitään oli viassa; hänen mielestään Stella oli muuttunut hiljaisemmaksi, mutta hän arveli sen johtuvan kihlauksesta; hän jatkoi maalaamistaan, syventyi työhönsä, pani tuskin merkille ympäristönsä tapahtumia ja oli tyytyväinen. Jasperin tyyni matalasointuinen ääni ei häirinnyt häntä; ja heidän keskustellessaan hänen läheisyydessään hän saattoi maalata välittämättä heistä mitään. Senjälkeen kun häntä oli kohdannut viimeinen isku, poikansa rikos, hän oli eläytynyt taiteeseensa täydellisemmin ja perinpohjaisemmin kuin koskaan ennen.
Molemmista nuorista Frank kenties enemmän näytti muuttuneen. Hän oli käynyt laihemmaksi ja kalpeammaksi sekä hennomman näköiseksi kuin ennen. Oli sovittu, että hän menisi yliopistoon seuraavaksi lukukaudeksi, mutta vanha tohtori, joka oli kutsuttu poikaa vaivaavan vähäisen yskän johdosta, oli hymähdellen ja rykien neuvonut, että opiskelu jätettäisiin toistaiseksi.
»Onko Frank sairas?» oli Stella huolestuneena tiedustanut; sillä naiselle ominaiseen tapaan hän oli kiihkeän alttiisti kiintynyt poikaan, jonka tähden hän oli uhrannut itsensä.
»E—ei; ei hän sairas ole», oli tohtori vastannut. »Varmasti hän ei ole sairas.» Sitten hän oli selitellyt, että Frank oli heikkorakenteinen — että kaikki vaaleatukkaiset ja vaaleaveriset pojat olivat suuremmassa tai pienemmässä määrin heikkoja.
»Mutta hänellä on niin kaunis ihonväri», huomautti Stella hermostuneesti.
»Ky-yllä; hauska väri», myönteli lääkäri; ja muuta ei Stella saanut hänestä irti.