»Kyllä», sanoi Stella koruttomasti.
Jasper suuteli rajusti hänen kättään, ja tyttö sai vaivoin pidätetyksi väristyksen, joka uhkasi vallata hänet.
»Sanalla ’pian’», mutisi Jasper heidän kävellessään taloa kohti, »tarkoitan aivan kohdakkoin — ennen talvea.»
»Sanokaamme ensi kuussa, armaani», hän kuiskasi. »En ole sinusta varma, ennenkuin olet oikein omani. Kun kerran olet ehdottomasti minun, niin opetan sinut rakastamaan minua.»
Stella katsahti Jasperiin, ja hänen kalpeilla huulinaan väreili kummallinen, epätoivoinen hymy, joka oli kyyneliäkin katkerampi. Opettaa hänet rakastamaan tuota miestä! Ikäänkuin rakkautta voitaisiin opettaa!
»En ole huolissani», selitti Jasper vastaukseksi hänen hymyilyynsä; »ei kukaan voi vastustaa sellaista rakkautta kuin minun on — et sinäkään, vaikka sydämesi olisi kova kuin timantti».
»Ei se ole kova», sopersi tyttö hiljaa, ajatellen synkkää tuskaa, joka kalvoi hänen sydäntään yötä päivää.
He menivät sisälle. Herra Etheredge käveli piippu hampaissa edestakaisin huoneessaan vaipuneena aatoksiinsa, kuten tavallisesti. Frank lepäsi vanhassa nojatuolissa; hän näytti hyvin raihnaalta ja heikolta, mutta kaunis väri hehkui yhä hänen kasvoillaan. Heidän astuessaan sisään hän nyökkäsi päätään. Mutta Jasper ei tyytynyt nyökkäykseen, vaan meni pojan luokse ja laski kätensä hänen olalleen, jolloin poika vavahti. Hän ei voinut koskaan sietää Jasperin kosketusta, vaan pahastui siitä aina.
»No, Frank, kuinka voit tänään?»
Frank murahti jotakin epäselvästi ja muutti asentoaan.