Leycester seisoi jonkun aikaa, katsellen häntä ja tuntien nuoren miehen poikamaista ylpeyttä äitinsä kauneuden johdosta, kumartui sitten, painoi huulensa hänen poskelleen ja poistui huoneesta.
Kreivitär katsoi hänen jälkeensä, hellä kiilto silmissään.
Kukapa voisi olla rakastamatta häntä? — hän kuiskasi itsekseen.
Hyräillen säveltä tuoreimmasta oopperasta juoksi Leycester keveästi ylös portaita yläkerran käytävään; mutta kun hän saapui käytävän toiseen päähän ja koputti eräälle ovelle, kuoli hilpeä sävel hänen huuliltaan. Matala ääni virkkoi: »Sisälle!» Hän aukaisi oven varovasti ja meni huoneeseen. Kamari oli pieni, mutta kalusto oli upea, jokseenkin omituista tyyliä. Heti sisään astuessaan olisi vieras pannut merkille kaikkialla vallitsevat pehmeät, miellyttävät värit. Koko huoneessa ei ollut ainoatakaan räikeän väristä kohtaa; lattiamatto ja verhot, kalusto, itse taulutkin, kaikki olivat rauhallisen värisiä, niin että ne eivät voineet väsyttää silmää eivätkä rasittaa hermoja. Paksu persialainen matto vaimensi askelten äänen, takan hehkua lievitti läpikuultava kaihdin, ja huonetta valaisi vain lamppu, joka oli hopeaketjulla ripustettu kattoon ja jota verhosi paksu varjostin.
Ikkunan ääreen sijoitetulla sohvalla lepäsi nuori neito. Kun Leycester astui sisään, kohosi hän puoleksi istualleen ja käänsi tulijaa kohti kalpeat, mutta kauniit kasvonsa, hymyillen odottavasti. »Sinäkö siellä, Leycester?» hän virkkoi. »Tiesin sinun tulevan.»
Nuori mies meni hänen luokseen ja suuteli häntä. Hän kiersi käsivartensa Leycesterin kaulaan, painoi kasvonsa veljen poskea vasten ja katseli häntä ihailevan rakastavasti. »Kuinka kuuma sinulla onkaan! Onko siellä alhaalla tukahduttavaa?»
»Kamalasti», vastasi Leycester, istuutuen hänen viereensä ja pistäen kädet taskuihin. »Siellä ei tunne ilman henkäystäkään; ja jos siellä vähänkin tuulahtaisi, niin vallanpitäjä kyllä huolehtisi kaikkien reikien sulkemisesta. Tämä huone on suloisen vilpoinen, Lil; onpa hauskaa tulla tänne.»
»Niinkö?» kysäisi neito innokkaasti. »Sinä ajattelet todellakin niin.
Minusta on hauskaa kuulla se sinun suustasi. Mitä siellä tehdään?»
»Samaa mitä tavallisesti», vastasi Leycester; »leikitään, lauletaan, pelataan korttia, yleensä kiusataan toisiaan.»
Lilian naurahti. »Entä mitä sinä olet tehnyt?»