»Olen ollut apuna viimemainitussa huvituksessa», vastasi hän keveästi.
»Minulle kerrottiin, että olit ulkosalla», sanoi neito hiljaa.
Leycester nyökkäsi päätään. »Niin olinkin; kävin vähän juoksuttamassa raudikkoa.»
»Poistuit vieraiden luota ensimmäisenä iltana! Se oli sinun tapaistasi, Ley! Mutta ilta oli herttainen. Katselin auringonlaskua. Jos olisin tietänyt sinun menevän ratsastamaan, olisin pitänyt silmällä. Minusta on hauska nähdä sinut ison raudikkosi selässä. Ratsastitko niittyjen poikki?»
»Kyllä; niittyjen poikki.» Hän istui hetkisen vaiti, huudahtaen sitten äkkiä: »Lil, minä näin tänä iltana näyn. Kauneimman tytön mitä ikinä olen tavannut, sinua lukuunottamatta.»
Lilian ei pannut vastaan, naurahti vain. »Tytön! Minkä näköinen hän oli?»
»En voi sitä selittää. Jouduin äkkiä hänen eteensä. Raudikko havaitsi hänet ensiksi ja oli siksi inhimillinen että hämmästyi liikkumattomaksi.»
»Etkö osaa kuvailla häntä?»
»En; jos sitä koettaisin, niin sinä nauraisit. Se on naisten tapa. Ja minkä sille voi, että olet nainen, Lil!»
»Oliko hän tumma vaiko vaalea?»