Adelstone mietti hetken, silmät tiukasti neidon kasvoihin tähdättyinä.
»Kenties; mutta varma en siitä ole. Tosin käytin sitä vain vastakohtana sanalle ’mainehikas’, mutta en sittenkään usko tehneeni sillä hänelle vääryyttä. Sellaisen miehen, jonka nimi on tunnettu ympäri koko maan, täytyy olla kuuluisa joko hyvästä tai pahasta, viisaudesta tai hulluudesta. Loordi Trevorne ei ole kuuluisa hyveistään eikä viisaudestaan. Mitään muuta en voi sanoa.»
Sen jälkeen vallitsi hiljaisuus vähän aikaa. Jasper Adelstone seisoi kuva kädessään, silmäillen Stellan kasvoja peitetyn tarkkaavasti. Vaikka hän olikin näennäisesti rauhallinen, sykki hänen sydämensä nopeasti. Stellan kauneus oli senlaatuinen, joka panee miehen sydämen lyömään kiivaasti tai pysähtymään täydelleen. Häntä katsellessa sykki Adelstonen sydän rajusti, ja hänen pienet, kirkkaat silmänsä kiiluivat; edellisenä iltana hän oli pitänyt Stellaa kauniina, mutta tänä aamuna hänen viehkeytensä esiintyi koko raikkaassa puhtaudessaan, ja arvosteleva maailmanmies tunsi menettävänsä sydämensä. Hän laski kuvan äkkiä lattialle ja astui neitoa kohti. »Teillä ei ole aavistustakaan kuinka kaunista ja raikasta on niityillä. Ettekö tahdo lähteä kävelemään joelle kanssani?» pyysi hän, aikoen vallata Stellan yllättävällä ryntäyksellä.
»Miten vain, mutta se on mahdotonta», vastasi neito, katsoen häntä naurusuin. »Minua odottavat taloustehtäväni, ja minun on aika käydä niihin käsiksi.»
Herra Adelstone tarttui heti hattuunsa, kääntyen toisaalle salatakseen kiukkuaan, joka rypisti hänen otsaansa ja väänsi hänen kasvojaan. Mennen maalarin luokse hän sanoi: »Hyvästi!»
Herra Etheredge säpsähti ja tuijotti häneen; hän oli kokonaan unohtanut vieraan. »Hyvästi, hyvästi joko lähdette? Pyydän anteeksi. Ettekö jää juomaan teetä kanssamme?»
»Herra Adelstone haluaa välipalaa ensin, setä», selitti Stella. »Hyvästi», jatkoi hän, ojentaen kätensä, »hyvin paljon kiitoksia kukista».
Adelstone puristi hänen kättään niin kauan kuin uskalsi, poistuen sitten talosta. Kenties huomaamatta pääsi Stellalta helpotuksen huokaus.
»Hyvin hupaisa nuorukainen, Stella», virkkoi herra Etheredge siirtämättä katsettaan kankaasta. »Hyvin pystyvä myöskin. Muistan hänet niiltä ajoilta, kun hän oli aivan pieni poika, ja aina sanoin silloin, että hän tulisi menestymään. Kerrotaan hänen päässeenkin hyvin eteenpäin. Minusta se ei ole ihme. Jasper —»
»Jasper!» toisti Stella. »Kuinka kamala nimi!»