»Tuletko huomenillalla tapaamaan minua joen rannalle, portaiden luokse,
Stella?»
»Kyllä», vastasi hän.
»Tulen veneellä ja lähdemme soutelemaan jokea alaspäin. Tuletko kello kuusi?»
»Kyllä.»
Samassa lähestyi heitä herra Etheredge kreivittären seurassa, mutta ennenkuin hän ennätti sanoa mitään, tarttui Leycester niin sanoakseni härkää sarvista kiinni. »Lilian on ihastunut maalaukseenne», hän selitti. »Lähtiessämme hänen luotaan hän suorastaan uhkui kiitollisuutta, eikö totta, neiti Etheredge?»
Stella nyökäytti päätään. Kreivittären suurien, kirkkaiden silmien katse tuntui tunkeutuvan hänen sydämensä pohjaan ja lukevan sieltä hänen salaisuutensa.
»Luulenpa, että meidän on lähdettävä, Stella; vaunut ovat jo jonkun aikaa odottaneet», sanoi hänen setänsä rauhalliseen tapaansa.
»Näin pianko?» esteli kreivitär.
Mutta herra Etheredge vilkaisi hymyillen kelloaan, ja Stella ojensi kätensä. Silloin hän pikemminkin tunsi kuin näki, että viehättävä lady Lenore oli tulossa heitä kohti.
»Joko aiotte poistua, neiti Etheredge?» kysyi tämä äänessään pahoitteleva sävy. »Olemme saaneet olla seurassanne niin vähän; ja olisin mielelläni tiedustellut teiltä kaikenlaista Italiasta. Tämä on kovin ikävää.»