En ollut milloinkaan ennen nähnyt isäntääni sellaisessa kiihossa. Kiitollisuus kasvinveljeäni kohtaan, yhdessä piintyneen itsepintaisuuden kanssa, oli pohjimmaisena syynä tälle odottamattomalle hangoittelemiselle tuumaa vastaan, mikä täytäntöön ajettuna hyvinkin luultavasti olisi estänyt seuraukset, joita velvollisuuteni on edempänä kertoa. Kerran saatuaan jotain päähänsä, Pieter oli yhtä jäykästi yksipäinen, kuin hänen syntymä-ketojensa valkea sarvikuono; ja kun tässä asiassa hänen mielipiteensä saavutti perheen yksimielisen hyväksymisen, ei pitemmät puheet mitään auttaneet, ja Ula — suuresti mielissään tällaisesta kiitollisuuden osoitteesta — jäi kuin jäikin uudis-asuntoon.
Tarkoitukseni oli ollut lähteä matkaan Eloya-vuorta kohti, aloittaakseni siellä rakennella asumuksiani, jotka kentiesi tulisivat mukavammiksi kuin tavallisesti syrjäisessä uudis-paikassa nähdään; mutta katsoinpa viisaammaksi antaa vielä jonkun viikon vierähtää, sillä jos Cetewayo todella yrittäisi panna uhkauksiansa Dirksen'iä vastaan täytäntöön, niin kävisi ryntäysjoukko ihan varmaan minunkin uudis-paikkaani katsomassa ja löytäisi silloin mukaisen ajanvietteen polttamalla poroksi rakennukset, jotka vast'ikään olisin valmiiksi saanut. Yhdistämällä yhteen seuralaisemme, voimme saada kokoon kyllin vahvan voiman pitämään metsäläis-parvea kurissa, kunnes hallitus ennättäisi avuksemme; sitävastoin erillämme joutuisimme kumpikin helpoiksi saaliiksi.
Ja niin viivyskelin uudis-asunnolla, puolustellen kaikenmoisilla tekosyillä alkuperäisen suunnitelmani laiminlyömistä sillä enhän uskaltanut suoraan tunnustaa varsinaisia syitä, jotka minua pidättivät, koska hyvin tiesin, että tuo reipas vanhus nauraisi ja ivaisi varovaisuuttani — ja huvittelin itseäni metsästelemällä Ulan kanssa. Tässä kesyttömässä piirissä löytyi vielä viljalta kaikenkaltaista metsänriistaa, ja kolmentuntinen ratsastus vei meidät aina seuduille, missä vaikeudetta saattoi tavata puhvelia, giraffia, lukemattomia antiloopia, vieläpä satunnaisesti elehvanttiakin. Vaikka elin vanhan Pieter Dirksen'in kodissa vieraana, oli mulla omiakin palvelijoita ja seuralaisia, jotka pitivät vaaria karjastani, vaunuista ynnä muista kapineistani; niin että, ollessani joka päivä kotoa poissa näillä retkillä, ei kumminkaan mitään jäänyt rappiolle. Maanviljelystoimet eivät minua yhtään huvittaneet, ja varustamalla pöydän tuoreella metsänriistalla, säästin kelpo määrän omaani ja Hollantilaisen härkäpaistia.
Ula ja minä olimme eräänä päivänä olleet tavallisuuden mukaan poissa, ja saatuamme tapetuksi pari niittykaurista, levähdimme hetkeksi muutaman mimosaryhmän varjossa, sill'aikaa kuin kaksi helmikanaa, jotka olin ampunut, kiehuivat mehiläispesässä, minkä Ula älykkäästi oli padaksi kääntänyt. Oli puolipäivän aika ja aurinko räkitti, ankarasti paahtaen ketoa, ja tehden pienen levähdyksen suuressa määrin suloiseksi, ennenkuin ryhdyimme paloittelemaan surmattujen otuksien lihoja, puuryhmän päivänvarjon tapaiset lakat, joiden alla olimme suojaa etsineet, sulkivat tykkönään tien auringon säteiltä; minä nojasin erään puun runkoa vastaan, suurella tyytyväisyydellä savua piipustani puhallellen ja katsellen vuoroin metsäläispoikaa, joka säikäytteli petolintuja pois tapetuista antiloopeista, vuoroin Ulaa, joka, noudattaen kansansa tapaa, ajoi nuuskaa kalloonsa, siksi että kokonaiset kyynelvirrat valuivat hänen silmistään, toimitus, joka muuten tapahtui syvimmässä äänettömyydessä ja näytti tuottavan hänelle mitä suurinta nautintoa. Keskeyttää Tsulua tässä toimessa katsottaisiin julkeimmaksi kohtelemattomuudeksi, ja koska en tahtonut tehdä mitään loukkausta seurasäännöille, odotin kunnes kirpeän jauhon tuottama nautinto oli haihtunut ja ystäväni oli saanut takaisin tavallisen selkeän levollisuutensa, jolloin käänsin hänen huomionsa tuon antiloopeja vartioivan pojan outoihin ja kummallisiin heiskaroimisiin. Tämä nulikka, yhtä alastonna vieläkin kuin sinä päivänä, jolloin maailmaan tuli, oli kiivennyt toisen otuksen raadon päälle ja viittoili kauvas erämaahan päin, viskellen välillä käsiään hurjasti ja päästäen kimakoita äännähdyksiä, joiden tarkoituksen matkan etäisyys teki tajuamattomaksi.
Ula juoksi hänen rinnalleen ja tähysteli tarkalleen taivaanrantaa, jonka ääri oli ilman kuumuudesta käynyt hämmentyneeksi ja epäselväksi. Minä puolestani en mitään voinut eroittaa, vaikka kuinka koetin katsella tärisevän auteren puhki, mutta kumppalini silmät olivat terävämmät ja hän virkahti oitis: "Teidän olisi pitänyt paremmin varoa hevostanne, Kuta; miehiä ratsujen seljässä lähestyy".
Mieliratsuni oli venähtänyt polvensa ja minä olin laskenut sen etsimään sellaista ravintoa kuin paikkakunta voi tarjota, mutta ankara helle oli ajanut sen mimosapuiston suojaan, missä se seisoskeli korvat letkassa ja torjuen hännällään kärpäsiä, jotka laumoina parveilivat sen ympärillä. Me olimme vieneet kerallamme kaksi kuormahevosta, saalista kotia tuodaksemme, ja näitä Ula ohjasi, mutta ei mikään kiire olisi saanut häntä käyttämään niitä pa'on välikappaleina. Köykäisenä jaloiltaan ja rautaisilla jäntereillä varustettuna, hän luotti omiin sääriinsä enemmän kuin minkään muun elävän, ja matka, jonka hän väsymättä jaksoi päivässä kulkea, osoitti, että hän todella sangen vähän vierasta apua kaipasi.
Nyt minäkin jo aloin eroittaa kaksi mustaa pilkkua, jotka joka hetki kävivät selvemmiksi, ja kysyin siis kasvinveljeltäni, mikä neuvo nyt paras olisi. Jos hänen ilmoituksensa, että nuo lähestyvät matkalaiset muka olivat ratsastajia, oli oikea, ei ollut mitään peljättävää, sillä siinä tapauksessa niiden olisi täytynyt olla Eurooppalaisia, koska maan-asukkaat aivan harvoin kulkevat ratsain. Ehdottelinpa siis, että hän ajaisi molemmat muut juhtamme mimosien varjoon, sill'aikaa kun minä ratsastaisin vieraita vastaan, joita tuskin katsoin sen vaarallisemmiksi esineiksi kuin harhailevaksi giraffi-pariskunnaksi.
Kun tämä tuuma oli hyväksytty, pinkoitin satulavyöni ja nelistin pois suuresti suutuksissani häiriöstä, joka keskeytti kaiken läheisen toivon saada maistaa helmikanan paistia. Lähestyessäni vieraita, näin, ett'ei kasvinveljeni silmät olleet pettäneet; tulijat olivat ratsumiehiä, joilla silminnähtävästi oli aika kiire, päättäin siitä joudusta, millä ajoivat hevosiansa yli polttavan hiekka-aavikon.
"Luultavasti kaksi elehvantin-ampujaa", minä aattelin; mutta arvelo meni kohta myttyyn, sillä yhä lyhenevä väli antoi minun nyt havaita, että toinen ratsastajista istui laita-satulassa.
Oli ainoastaan yksi naisihminen, joka todennäköisesti saattoi ilmestyä siltä kulmalta, mistä matkaajat kiirehtivät; ja sydän raskaana aavistuksista, iskin kannukset Spring-buck'in, ratsuni kylkiin sekä karautin eteenpäin heitä kohden. Vielä muutama silmänräpäys, ja pahimmat aavistukseni saivat vahvistuksensa. Arnold Beidermann ja hänen tyttärensä pysähtivät eteeni.