"Laupias taivas! Mitä on tapahtunut? Mikä on tuonut teidät tämän vaarallisen aavikon ylitse, sen sijaan että tavallista tietä pitkin olisitte tulleet", minä huudahdin, töllistellen hämmästyneenä ystäviäni, joiden vaatteet olivat kummallisessa epäjärjestyksessä ja joiden koko ulkomuoto ilmoitti pikemmin joutuista pakoa kuin ennalta aivottua matkustusta.
"Vettä", ohkasi Arnold vaivaloisesti. "Tuo meille vaan vettä, sitten kerron sulle kaikki".
Hänen tyttärensä ei muulla kuin väkinäisellä tuttavuuden-hymyllä osoittanut huomaamansa minun läsnäoloani; ja katsellessani häntä likemmältä, näin että ankara päivänpaahde oli kuorinut nahan sekä kasvoista että käsistä. Väsymyksestä ja polttavasta janosta hän horjui satulassa kuin taittunut lilja.
"Vaihdetaan hevosia Minnan kanssa", huudahdin, kutsuen häntä suruissani tuolla tuttavalla nimityksellä, jota olimme lapsuuden päivinä käyttäneet. "Spring-bucks on verrattain tuoreissa voimissa ja vie hänet kymmenessä minuutissa mimosaryhmän luo. Siellä Ula meitä vuottelee ja antaa hänelle vettä mielinmäärin".
Huolellisesti autoin uupunutta tyttöä alas väsyneen ratsun seljästä; jonka jälkeen, muutettuani satulat ja nostettuani immen taas hevosen selkään, näin tyydytyksekseni hänen kiitävän eteenpäin vauhdilla, johon hänen jättämänsä eläinräähkä ei ikinä olisi kyennyt. Minun kehoituksestani riensi Arnold Beidermann niinikään edelleen, jättäen minut seuraamaan jalkaisin ja taluttamaan suitsista Minnan hevosta; mutta ennen eroamistamme hän päästi suustaan lauseen, mikä teki aavistavan levottomuuteni kaksinkertaiseksi ja anasti niin haltuunsa kaikki ajatukseni, ett'en paljo huomannut tuota kuumaa, hitaista ja vaivalloista matkaa puuryhmän luokse, jossa vihdoin taasen ystäväni kohtasin.
"Lähetyshuone on tällä aikaa liekkien vallassa; ja Cetewayon soturit marssivat Dirksen'in uutisasunnolle!"
Näin paljon oli pastori saanut suustaan lähteneeksi, ennenkuin jätti minut, ja, kuten jokainen helposti saattaa kuvailla, sellainen onneton viesti antoi sangen vähän tilaa muille ajatuksille.
Mimosien luo päästyäni, näin että niin isä kuin tytärkin olivat ihmeellisesti virkistyneet vedestä, jota Ula oli heille hankkinut, kuin myöskin ruo'asta, joka oli valmiina juuri kuin vartavasten. Koska ylen tärkeätä oli että lähetyssaarnaajan uutiset tulisivat Pieter Dirksen'in korviin hetkeäkään tarpeettomasti viipymättä, leikkaisin patruunan auki ja piirsin hiiltyneellä varvulla muutaman rivin paperille varoittaen häntä uhkaavasta vaarasta, sekä lähetin viestin Ula'n kanssa, joka, sen hyvin tiesin, voisi hevoisiamme pikemmin ennättää paikalle. Nähtyäni hänet matkalla, oli lähin huoleni satuloida nuo ehjät kuormahevoset Beidermann'ia ja itseäni varten sekä käskeä Tsululais-poikaa vitkailematta tuomaan uupuneet ratsumme uutisasunnolle. Eikä siis sen enempää muistettu antiloopia, joita olimme aikoneet viedä kotiin.
Ratsastuksemme kestäessä — kuinka lyhyelle se oli tuntunut tänään aamusella, kun läksin kotoa huoletonna tulevaisuudesta, ja kuinka sanomattoman pitkältä, vaivaloiselta ja ikävältä nyt näytti tuo jäljetön aukea! — ratsastuksemme kestäessä sain kuulla ystäviltäni kaikki mitä tiesivät Tsululais-kuninkaan odottamattomasta käytöksestä, ynnä heidän pakoretkensä yksityisseikat ja ne asianhaarat, jotka tekivät heille mahdolliseksi välttää vainoojiansa. Lyhyesti mainitsen nämät tapaukset seuraavassa.
Sain tietää, että Lumba, yksi päälliköistä, jotka olivat olleet saapuvilla Cetewayon kokouksessa, oli melkoisessa kiitollisuuden velassa Arnold Beidermann'ille; sillä lähetyssaarnaaja oli kerran hänet kirvoittanut vaarallisesta taudista, minkä muutaman villin puhvelin puskema haava huonon hoidon tähden oli tuottanut. Tämä mies oli kuningattaren veli — tuon nuoren naisen, joka tutki kaleidoskoopin sisärakennusta — mutta vaikka sukulaisuus kuninkaallisen perheen kanssa olisikin päästänyt hänet ikävyyksistä, jos kohta hän olisi epäillyt Nkungulun syytöksiä ja miehekkäästi puolustanut hyväntekijäänsä, niin joku selittämätön usko noituuden voimaan sitoi kumminkin hänen kielensä. Päällikkö oli uljas soturi, lempeä isä ja runsaalla älykkäisyydellä lahjoitettu — todenteolla mies, jonka sivistyskanta oli muita kansalaisiaan melkoisesti korkeammalla — ja kumminkin erään noiturin pelko niin tykkönään valtasi hänet ja ehkäisi jokaisen kiitollisuuden tunteen, että hän arvelematta yhtyi kiljuntaan Beidermann'in karkoittamista. Kokouksen loputtua kutsui sana kuninkaan luota Lumban kuninkaalliseen asuntoon, missä hallitsija määräsi hänet johtamaan retkeä, jolle seuraavana aamuna oli lähteminen, väkivallalla äskeisiä päätöksiä toimeen panemaan. Tällainen luottamuksen osoite ilahutti soturia äärettömästi, ja laulettuansa ylistystä Cetewayo'lle mitä hassuimmilla sanoilla, hän riensi sisarensa majaan kertomaan siitä korkeasta suosiosta, joka hänen osakseen oli tullut, onnitellen yhä väliin itseään, kun muka niin hyvin tunsi Beidermann'ien jokapäiväiset kotitavat, joka seikka saattaisi ilman vaikeutta taikurin tyttärineen hänen käsiinsä. Taika-uskoisuus pimitti hänen mielensä siihen määrään että voi ryhtyä näin alhaiseen petokseen.