Niin pian kuin lisääntyvä valkeus saattoi etäiset esineet näkyviin, silmäili Pieter-vanhus poikineen tuskallisesti karjankraal'iin päin, josta ei ollut aina rynnäköstä alkain kuulunut yhtäkään noita tavallisia mylvinnöitä ja ammomisia. Totta kyllä, että elukkain äänettömyyteen saattoi olla syynä rajuilman vaikuttama kauhistus, mutta nousevan auringon valossa havaitsimme nyt että asian laita oli kokonaan toinen. Ei yksikään vanha hupsu lehmä enään ammunut lemmitylle vasikalleen siitä yksinkertaisesta syystä, että kraali oli tyhjä. Edellisenä yönä niin Boerit kuin minä olimme olleet uhkeain laumain omistajina; nyt ei sarvea, ei sorkkaa ollut nähtävänä.
Pieter Dirksen oli noussut vankkurien katolle, josta hänellä oli laaja näkö-ala ympärillä olevan tasangon ylitse. Vitkalleen ja äänetönnä astui nyt tuo vanha maamies alas, jolloin hänen vaimonsa ja tyttäriensä sanattomat kyyneleet häntä kohtasivat; sillä vaikka me kaikki tällä aikaa olimme huomanneet vahinkomme koko laajuuden, niin eipä kukaan tohtinut julkaista pahoja uutisia naisväen korviin. Monta myötä- ja vastamäkeä oli tuo jämeämielinen vanhus elonsa ahteisella polulla kohdannut; useammasti kuin yhdesti hän oli pannut härkänsä valjaisin ja jättänyt sen seudun, jossa oli toivonut saada levossa päivänsä päättää, sekä pelvotonna etääntynyt kesyttömille heiniköille etsimään vapautta, jota hän niin hartaasti halusi. Mutta silloinkin, vaikka hän kotinsa heitti, hän vei kumminkin karjalaumansa myötänsä. Jos jätit hänelle karjaa, hän uljaasti olisi matkaillut maailman halki tuoreita laitumia etsimään. Nytpä taaskin oli maailmalle samoominen; mutta tällä hetkellä se oli enemmän kuin mureellista: köyhyys se oli, joka häntä vasten irvisteli, — ja kun Pieter Dirksen tapasi jälleen perheensä, tunsi hän olevansa hävinnyt mies.
Ja kuinka vanha mies kohtasi tämän rusentavan iskun? Mielinpä sen teille kertoa.
On ollut Englantilaisten kirjailijain tapana ajaa monenkaltaisia syytöksiä näitä ihmisiä vastaan, moittia heidän raakuuttaan, heidän ahneuttaan, heidän siivottomuuttaan sekä sitä sitkeätä yksipintaisuutta, jolla vanhan-aikaisissa tavoissaan riippuvat, ja kuvata monta muuta jyrkkää piirrettä, joiden tarkoitus on tehdä tuota kärsivällistä eikä ylen älykästä ihmissukua ylenkatseen ja naurun alaiseksi. Soimauksissa saattaa olla joku eine tottakin, eikä ole aikomukseni, ei edes halunikaan, väittää niitä perättömiksi. Mutta sen sanon, että moni niistä henkilöistä, joiden hienotunteisuutta Boerien karkeat vaatteet, yksinkertainen ravinto ja alkuperäiset tavat loukkaavat, voisi ilman haittaa mennä nöyrän tyytyväisyyden oppiin juuri samojen ihmisten tykö, joita vakuuttavat halveksivansa. Tosin ovat nuo vanhan-aikaiset Hollantilaiset omituisia ulkonaisissa käytöksissään; mutta heidän keskuudessaan asuu luja uskonnollisuuden tunne, vaikka ne, jotka eivät ole heidän seuraansa kodistuneita, mahdollisesti eivät sitä ole unissaankaan aavistaneet; sillä Boeri ei tuo uskontoansa näytteille eikä tiedä mitään noista pikkulahkolaisuuksista, jotka enimmissä sivistyneissä maissa hankkivat innokkaille kirkonkävijöille niin oivan tilaisuuden pöyhistellä omalla vanhurskaudellaan ja tuomita toisin ajattelevat ijankaikkiseen kadotukseen. Boerien uskonto ilmaantuu lujassa luottamuksessa Jumalaan, joka kantaa hyviä hedelmiä ja jalosti tukee häntä kun kaikki muu apu on poissa. Ja tämä tunne se oli, joka innosti Pieter Dirksen'in tavallisesti tympeitä kasvoinjuonteita. Astuen vaimonsa luo hän kumarsi valtaisen ruumiinsa suudellakseen lempeästi hänen otsaansa, ja lausui:
"Vaimo, Jumala on hyväksi nähnyt minua kovasti koetella; ja vanhoilla päivilläni olen hävinnyt mies. Mutta ottaessaan maallisen tavarani hän on jättänyt mulle sinut ja perheemme; ja senvuoksi, Maaria, emme saa napista. Älkää itkekö, tytöt, vaan laittakaa suurus valmiiksi; lähin tehtävämme on koettaa löytää kadonnutta karjaamme".
En tiedä, mitä muut ihmiset tästä puheesta aatellevat, mutta minun puolestani saakoon se mies, joka näin puhui, monet pikkuvirheensä anteeksi.
6:des Luku.
Onneton liikunto.
Lyhyen neuvottelun perästä päätettiin, että kaksi miestä lähetettäisiin tiedustamaan oliko vihollinen lopullisesti peräytynyt, vai eikö; ja satuloittuaan ratsunsa Karel ja Jan Dirksen läksivät tässä tarkoituksessa matkalle; meidän tulevaiset liikkeemme riippuisivat sitten heidän tuomistaan tiedoista. Ula olisi ollut paras mies tähän toimeen, sillä itse ollen maan-asukas hän oli tottunut kansakuntansa viekkauksiin ja petollisiin sotajuoniin; mutta Pieter-ukko luotti täysimmässä määrässä poikiinsa, ja hänenpä käsissään oli asioiden ylimmäinen johto.
Kahden tunnin kuluttua nuorukaiset palasivat, eivätkä, meidän hämmästykseksemme, yksinään, sillä he ajoivat edellään viidenviidettä lukuista härkälaumaa, jonka lähemmä tultuansa tunsimme olevan suurimmaksi osaksi eilisiä vetohärkiämme.